Katso video! Jennika Vikman pukeutui Erika-siskonsa kohua herättäneeseen Emma-gaala-asuun – artistitähdeltä rehellinen arvio
Laulaja Erika Vikman kohahdutti tämän vuoden Emma-gaalassa näyttävällä, lähes läpinäkyvällä asullaan. Pinkin puvun lisäksi huomiota herätti Vikmanin vaalea peruukki, joka sai artistin näyttämään elävältä Barbie-nukelta.
Vikmanin asu keräsi valtavan määrän suitsutusta somessa ja mediassa, ja tyyliä kehuttiin jopa ikoniseksi. Monet kiittelivät naista myös rohkeudesta olla avoimesti oma itsensä. Osa suomalaisista oli kuitenkin sitä mieltä, että laulajatähden asuvalinta oli mauton.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nyt Erikan sisko Jennika Vikman on julkaissut omalle Tiktok-tililleen hauskan videon, jossa hän on pukenut ylleen siskonsa Emma-gaala-asun.
Aluksi videolla näkyy pätkiä Erikan esiintymisestä Emma-gaalan punaisella matolla. Salamavalot välkkyvät Erikan ympärillä ja taustalla soi hänen Cicciolina-hittikappaleensa.
Pian kuva vaihtuu Jennikaan, joka seisoo peilin edessä sama gaala-asu päällään. Hän katselee itseään peilistä tyytymätön ilme kasvoillaan, sillä puku ei vaikuta istuvan hänelle yhtä hyvin kuin laulajasiskolleen.
– Kun yrität rokkaa Erika Vikmanin lookkia, Jennika kirjoittaa videonsa kuvatekstissä.
Näet videon alta tai täällä.
Jennikan video on kerännyt valtavan määrän reaktioita toisilta Tiktok-käyttäjiltä. Myös Erika on lisännyt kommenttiosioon rehellisen arvion siskonsa tyylinäytteestä.
– No camoon oot parempi ku originelli! Erika lataa.
Jopa siskosten äiti on löytänyt tiensä postauksen luokse.
– Äidin murut rokkaa oli asu mikä hyvänsä! äiti kehuu tyttäriään.
– Ja äiti myös, Jennika vastaa rakkaudellisesti.
– Apua ihanat. Erika on niin upea ja rohkea nainen! eräs fani hehkuttaa sydänemojin kera.
Lue myös:
Näin Erika Vikman kommentoi ensimmäistä kertaa erohuhuja Jyrki 69:stä!
Erokohun keskelle joutunut Erika Vikman julkaisi rohkean päivityksen: ”Uusi vuosi, uudet synnit”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”