
Katso yhteiskuva! Sofia Belórf poseeraa Minttu Räikkösen kanssa: ”Meillä oli huikea kuvauspäivä ja karonkka”
Somevaikuttaja Sofia Belórf ottaa Metropolille pitämässä vlogissa osaa suosittuun kuvahaasteeseen. Hän on valinnut sosiaalisesta mediasta kahdeksan kuvaa, joiden tarinat avaa seuraajilleen.
– En ole koskaan aiemmin ottanut osaa Facebookin kuvahaasteisiin, joten teen sen nyt ensimmäistä kertaa vlogissani. Kuvat ovat eri aikajaksoilta elämääni, Sofia kertoo.
Yhdeksi kuvaksi on valikoitunut otos, jossa Sofia poseeraa yhdessä F1-kuski Kimi Räikkösen puolison Minttu Räikkösen ja ex-missien Sara Siepin ja Sabina Särkän kanssa Teflon Brothers -yhtyeen Kärpästen juhlat -musiikkivideolla vuonna 2014.
– Miss Helsinki -kilpailu voiton jälkeen esiinnyin musiikkivideoilla. Se on nykyään vähän last season, sillä ei kukaan enää haaveile musiikkivideoilla esiintymisestä. Se oli kuitenkin silloin iso juttu, Sofia kertoo.
Hän muistelee vlogissaan tapaamistaan Mintun kanssa.
– Minttu ei ollut tuolloin vielä Räikkönen, mutta he seurustelivat Kimin kanssa. Heidän suhteensa oli pieni salaisuus.
– Meillä oli huikea kuvauspäivä ja karonkka. Menimme ensin Henry´s Pub -ravintolaan syömään ja juomaan ja sen jälkeen vielä jatkoille Baarikärpäseen. Meillä oli äärettömän hauskaa. Itse musiikkivideossa tehtävänämme oli bilettää.

Sofia on katsonut jälkeenpäin musiikkivideon useita kertoja.
– Se on hullua, kun ei muista enää kuvaustilannetta. Videota katsoessa mietin, että olenko joskus ollut kuvaamassa tuota videota.
Katso Sofian uusi vlogi täältä.
Lue myös:
Katso video! Sofia Belórfin uudessa kodissa tapahtui ikävä vesivahinko: ”Vettä valui eteiseen asti”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen