Kiira Korpi avautuu seksuaalisuudestaan – näin vuodet ”jääprinsessana” vaikuttivat minäkuvaan
Entinen taitoluistelija Kiira Korpi puhuu tuoreessa Roope Salmisen luotsaamassa Kolme käännekohtaa -podcastin jaksossa henkisestä kasvustaan, jota on viime vuosina käynyt läpi. Korpi sukeltaa ohjelmassa myös nuoruuden kokemuksiinsa koko kansan tuntemana ”jääprinsessana”. Hän kertoo nousseensa Suomessa kuuluisuuteen lähes yhdessä yössä.
Jääprinsessan tittelin kantaminen ei Korven mukaan ole aina ollut helppoa. Menestys toi aikoinaan kovia paineita, ja erityisesti Korpi koki niitä ulkonäköön liittyvissä asioissa.
– Jotenkin sitä ajatteli, että minun kuuluu nyt vain olla tällainen, varsinkin, kun taitoluistelu on vielä lajinakin sellainen, että siellä vaaditaan sitä äärimmäistä esteettisyyttä ja hymyä ja kaikkea kauneutta ulkoapäin, Korpi toteaa podcastissa.
Vasta nyt Korpi kokee ymmärtävänsä, mitä menneet vuodet ovat häneltä vaatineet.
– Sisällä oli aika paljon kaikkea muuta, mitä ei ehkä päässyt työstämään tai osannut (työstää), hän avaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Korpi paljasti maaliskuussa Me Naiset -lehden haastattelussa, ettei hän ole seksuaaliselta suuntautumiseltaan hetero.
– Minulla on aina ollut se tieto, että viehätyn ja sytyn myös naisista, mutta olen vähätellyt sitä tai vaientanut tunteen itsessäni, Korpi kuvaili Me Naisille.
Podcastissa Roope Salminen nostaa esille Korven muutaman kuukauden takaisen ulostulon ja kiittää Korpea tämän avoimuudesta. Samalla Salminen pohtii sitä, kuinka nopeasti ihmiset usein tekevät oletuksia toisten seksuaalisesta suuntautumisesta.
– On ollut suomalaisille ilmiselvää, että kyllä Kiira Korpi on hetero. Joko hän etsii miestä tai sitten hänellä on mies tai hän haluaa miestä tai hän tarvitsee miestä. Se mies on liitetty siihen joko tavoitteena tai olemassa olevana asiana, aina, Salminen miettii.
– Ja et ole missään kohtaa sanonut, että olet hetero, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myös Korpi innostuu pohtimaan aihetta. Hän toteaa olleensa lapsena poikatyttö, joka kiinnostui luistelustakin nimenomaan lajin fyysisyyden vuoksi. Luistelun feminiinisempi puoli ei Korven omien sanojen mukaan viehättänyt häntä samalla tavalla.
– Sellainen kovempi maskuliinisempi puoli, jouduin sitä vähän niin kuin häivyttämään itsessäni, ex-luistelija sanoo.
– Nyt olen sitä vähän niin kuin hakenut takaisin, hän täsmentää.
Lue myös:
Kiira Korpi vastaa runokirjansa saamaan kritiikkiin – paljasti samalla iloisen uutisen!
LUE MYÖS:
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”