Kiira Korpi joutui vakavaan onnettomuuteen – julkaisi rajuja kuvia!
Kilpauransa päättänyt, huipputason taitoluistelija Kiira Korpi joutui puolitoista viikkoa sitten vakavaan onnettomuuteen. Korpi kertoo asiasta omalla Instagram-tilillään.
Korpi oli matkalla New Yorkissa, kun hän oli jostain syystä pyörtynyt ja kaatunut kerrostalon käytävällä. Kaatumisen seurauksensa Korpi löi päänsä ja kasvonsa kivilattiaan.
Tapahtuman jälkeen Korpi kiidätettiin nopeasti sairaalaan, jossa hänen vammojaan hoidettiin.
– Ihme, että selvisin vain aivotärähdyksellä, nenän murtumilla ja useilla tikeillä kasvoissani ja päässäni, Korpi kirjoittaa Instagram-julkaisunsa yhteydessä.
Korpi on lisännyt päivityksensä oheen liudan rajuja kuvia, joissa näkyy hänen kasvojensa ruhjeet.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Onnettomuus vaikutti Korpeen sekä fyysisen puolen lisäksi myös henkisesti. Hän paljastaa ettei voinut ennen onnettomuutta kovin hyvin, sillä pelkäsi, että kukaan ei auttaisi häntä, jos hän tarvitsisi apua.
– Luulen, että tämä onnettomuus repi jotakin minussa auki (sydämessäni, ei vain kasvoissani, haha), ja tuntuu, että niin monen ihmisen avun ansiosta olen alkanut käsitellä vanhaa pelkoani ja todella luottamaan ihmisiin ja itseeni uudella tavalla, Korpi toteaa.
Julkaisussaan Korpi kiittää vuolain sanoin puolisoaan Pekkaa, joka matkusti Korven luokse maailman toiselta puolelta. Lisäksi hän kiittelee ystäväänsä Kaitlyniä ja omaa, rakasta perhettään.
– Ole kiltti, ja lähetä minulle rukous tai rakastava ajatus, jotta parantuisin kunnolla ja löytäisin enemmän iloa, rauhaa ja vapautta väsyneeseen sydämeeni. Otan kaikki lämpimät toivotukset vastaan suurella kiitollisuudella ja arvostuksella, Korpi päättää koskettavan kirjoituksensa.
Korven postaus onkin täyttynyt rakkaudellisista kommenteista, joissa toivotaan Korvelle pikaista paranemista.
– Lempeyttä ja rakkautta Kiira! toivottaa aitajuoksija Lotta Harala sydänemojien kera.
– Iso halaus täältä. Hienoa, että rohkenit myös sanoittaa näitä tuntoja, toimittaja Tuija Pehkonen muotoilee.
– Rakas. Ihana saada sut takas kotiin! tokaisee Korven sisko, somevaikuttaja Petra Korpi.
– Apua kaikkea sitä sattuukin! Onneksi turvaverkko oli kohillaan ja olet nyt kunnossa! Much love sulle muru! Teemu Selänteen vaimo Sirpa Selänne kiteyttää.
Lue myös:
Kiira Korpi teki haikean ilmoituksen – ”Valitettavasti en pysty enää sitoutumaan”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen