Juontaja Kimmo Vehviläinen ajautui pitkään sanaharkkaan Instagram-tilillään jakamansa kuvan yhteydessä, kun julkaisuun kommentoi toimittaja ja Kroonisesti ärhäkkä -podcastia tekevä Mona Bling, joka ihmetteli miksei Kimmo ollut kommentoinut pinnalle noussutta keskustelua naisvihasta millään lailla.

– Me edelleen odotetaan, että käyttäisit sun vaikutusvaltaa julkisuudessa olevana cis-miehenä siihen, että sanoisit nyt ihan suoraan, että naisviha ei ole okei. Tämän pitäisi olla ihan yksinkertainen asia, Mona kirjoitti.

Pian Kimmo vastasi ja perusteli asiaa pitkässä vastauksessaan.

– Tietenkään naisviha ei ole okei. Luulisi olevan itsestäänselvyys, etten tietenkään hyväksy sovinismia missään muodossa. Yritin vain saada tv-ohjelman tehtyä ja olin kiusaantunut. En ole katsonut aiheelliseksi sitä alkaa erikseen ruotimaan täällä. Uskon vakaasti, että miesten ja naisten epäkunnioittava puhe toisiaan kohtaan on katoavaa kansanperinnettä. Tekemistä on vielä paljon toki, mutta suunta on tosi hyvä.

Kimmon vastaus ei kuitenkaan tyydyttänyt Monaa, joka totesi, että miehen olisi pitänyt reagoida asiaan nopeammin.

– Ymmärrän, että oli ohjelma tehtävänä ja oli kiusallista, mutta mites nyt vaikka kun Aki Manninen uhriutuu ja sun naiskollega saa vihaa niskaansa koska sanoi niinkuin asiat on, niin oletko sä hiljaa? Mona tiedusteli.

– Ei me kumpikaan voitu siinä kohtaa sanoa mitään. Se oli nauhoitus ja idea oli jatkaa haastattelua hyvässä hengessä. Ohjaaja sitten päättää mitä otetaan ohjelmaan ja mitä ei, Kimmo vastasi.

Hän kirjoitti myös, ettei tiennyt kollegansa Alma Hätösen päivityksestä etukäteen mitään ja ihmetteli kun sai yllättäen paljon vihaviestejä.

– Yhtäkkiä minäkin olin sovinisti ja naisvihaaja. Ei television tehtävä ole sensuroida pahuutta tai typeryyttä maailmasta. Fiksut ihmiset eli katsojat osaavat ihan itse tehdä johtopäätökset. Ne, jotka eivät tunnistaneet Akin puheesta typeryyttä, voinemme jättää omaan arvoonsa. Pysytään me hyvisten puolella. Eikä se Akikaan paha ihminen ole. Hän varmasti oppii tästä episodista paljon, Kimmo perusteli.

Mona kuitenkin jatkoi ja halusi Kimmon ymmärtävän, että television ja median vastuu on purkaa myrkyllisiä valtarakenteita. Kimmo totesi olevansa samaa mieltä siitä, että medialla on vastuunsa.

– Mutta siinä olen eri mieltä, että Aki Manninen olisi osa mitään valtarakennetta. Ritahan heilläkin kotona määrää kaiken. Ei Akilla ole mitään valtaa mihinkään!

Kun Mona jatkoi edelleen ja totesi, että Aki ja kaikki miehet ovat osa patriarkaattia ja siksikin Akin naisvihaisilla ulostuloilla on väliä, päätti Kimmo laittaa pisteen keskustelulle.

– Okei, mä nostan kädet pystyyn. En mä saa rakennettua mitään siltaa meidän välille. Mä olen osa patriarkaattia ja täten mitä ilmeisimmin vihollisesi. Toivon silti kaikkea hyvää sulle!

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

Kohun keskelle joutunut Aki Manninen ihmeissään Alma Hätösen käytöksestä: ”Miten toimittaja voi lynkata haastateltavan?”

Roope Salminen puolustaa Aki Mannisen maalitauluksi joutunutta Alma Hätöstä: ”Täysin järjetöntä”