Tunnettu radiojuontaja Kimmo Vehviläinen joutui muutama vuosi takaperin suuren kohun keskelle, kun hän hankki koiranpennun osto- ja myyntisivusto Tori.fi:n kautta. Ostaessaan koiran Vehviläinen ei tiennyt, että tämä oli rekisteröimätön.

Vehviläinen kertoi koiranhankinnasta omalla Instagram-tilillään, kun pentu oli saapunut kotiin. Uutisen piti olla iloinen, mutta miehen seuraajien reaktio oli jotain aivan muuta.

Nyt Vehviläinen kommentoi tapausta agilityn maailmanmestari ja valmentaja Jenna Caloanderin luotsaamassa Koirapodi-podcastissa.

– En ollenkaan aavistanut, mitä on tulossa, koska en tajunnut, että olin toiminut vähän typerästi koiran hankkimisen tiimoilta, Vehviläinen toteaa ohjelmassa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Vehviläinen tiesi kyllä, että pentutehtailulla tarkoitetaan kasvatustoimintaa, jossa rahallisen voiton maksimoimiseksi laiminlyödään koirien tarpeita. Sitä hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että pentutehtailua voi tapahtua myös aivan tavalliselta vaikuttavassa suomalaiskodissa.

– Kuvittelin toimineeni oikein, mutta sitten ymmärsin, etten ollut toiminut järkevimmällä mahdollisella tavalla, Vehviläinen myöntää.

– Se mitä en ollut tajunnut, oli se pentujen teettämisen tiheys. Se, että emolle saatetaan tehdä karmeutta sillä, että sille teetetään pentuja aivan liian usein.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Kaikesta huolimatta Vehviläinen kokee, että hänen koiransa sai alkunsa turvallisissa olosuhteissa. Hän ei ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta.

– Koirista tunnuttiin pidettävän erittäin hyvää huolta ja emo vaikutti voivan erittäin hyvin. Edelleen olen vakaasti sitä mieltä, että se oli ihan todella ok paikka. Sitä en tiedä, miksi kasvattaja ei ollut rekisteröinyt pentuja asianmukaisesti, juontaja summaa.

Lue myös:

Kimmo Vehviläinen kommentoi ensi kertaa Aki Mannisen kohua – ajautui heti sanaharkkaan somessa: ”Ei se Aki paha ihminen ole”

Heidi Sohlbergin salattu talentti herättää hämmästystä somessa – radiojuontaja Kimmo Vehviläinen ihmeissään: ”Et ole itse tehnyt tuota”