Kuva: Siltala Kustannus - Silvia Pross
Kirja: Suosikkikoomikko Ismo Leikolan Angelika-vaimo sairastui vakavasti: ”Hengenlähtö oli ollut varteenotettava vaihtoehto”
Ismo ja Angelika Leikolan kirjoittamassa uutuuskirjassa Suo, kuokka ja Hollywood (Siltala) pari kertoo järkyttävästä hetkestä, kun Angelika sairastui vakavasti vuonna 2018 heidän asuessaan Yhdysvalloissa.
Sairastuminen vei Angelikan lähelle kuolemaa ja säikäytti Ismon totaalisesti. Kirjassa kerrotaan, että sairastuminen johtui kahdesta peräkkäisestä antibioottikuurista, jotka määrättiin Angelikalle ennaltaehkäisevästi.
– Välikohtauksen lisäksi en tiedä kumpi harmittaa enemmän: se, että ei lähdetty aikaisemmin sairaalaan, koska vaimo luuli monta päivää, että sillä on vaan tavallista ärhäkämpi mahatauti, vai se, että hän makaa nyt täällä henkitoreissaan ihan turhaan.
– Ei tiedetty, että antibiooteista voi sairastua, mutta näin sitten opittiin tämäkin, kirjassa kerrotaan.
Vahvojen antibioottikuurien seurauksena Angelikan koko paksusuoli tulehtui ja vaati sairaalahoitoa. Tauti ei hellittänyt lääkityksestä huolimatta, eikä Angelika pystynyt syömään tai juomaan normaalisti.
– Lääkäri väläyttää vaihtoehtoista lääkettä, jonka hän voi valita. Potentiaaliset sivuvaikutukset ovat pahemmat, mutta se tappaa varmasti taudin. Vaimo päätyy tähän vaihtoehtoon.
– Sisäelimet olivat sairastumisen aikana olleet niin kovilla niin pitkään, että hengenlähtö oli ollut varteenotettava vaihtoehto, Ismo muistelee kirjassa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Mikä moka! Ismo ja Angelika Leikolan äänikirja lipsahti ennen julkaisua kuunneltavaksi: ”Voi muna ja pe**een suti!” Ismo Leikola juhli näyttävästi kauniin vaimonsa kanssa – eläytyi täysillä USA:n vaalihuumaan
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä