Kirsi Alm-Siira jakoi pilke silmässä dramaattisen kuvan vuosien takaa: ”Sä aina tykkäät säväyttää”
Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira, 46, julkaisi Instagram-tilillään hurjan kuvan Tanssii Tähtien kanssa -kilpailusta, johon osallistui vuonna 2017.
Kilpailussa koettiin dramaattinen tilanne, kun Kirsi pyörtyi tanssinsa jälkeen. Varsinaista pyörtymistä ei ohjelmassa nähty, sillä hetkeä ennen juontaja Mikko Leppilampi ja tuomarit huomasivat, ettei kaikki ole kunnossa. Suora lähetys siirtyi tämän vuoksi mainoskatkolle ja tämän jälkeen Kirsi pyörtyi.
Kirsille on vuosien mittaan sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Monet muistavat muun muassa naisen putoamisen tuolilta kesken uutislähetyksen sekä monet naurunsekaiset haastattelut ja uutisten loppukevennykset.
Positiivisena ja iloisena tunnettu Kirsi suhtautuu myös tähän hurjan näköiseen muistoon huumorilla.
– Hyvää kansainvälistä tanssipäivää! Kirsi kirjoittaa pilke silmäkulmassa.
Uutisankkuri on saanut julkaisuunsa runsaasti kommentteja.
– Sä aina tykkäät säväyttää! Vappu Pimiä kommentoi hyvän ystävänsä kuvaa.
– Aivan ihanaa!!! Niin osuvaa! TTK-tuomari Jukka Haapalainen hehkuttaa.
– Eihän maikkari olis mitään ilman Kikua vai mitä?
– Porilainen spagaatti…
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä