Kiti Kokkonen joutui kiusallisen tilanteen keskiöön – paljastaa nolon mokansa: ”Hetki sitten kotona vasta huomasin…”
Suomalaisten suosikkinäyttelijä Kiti Kokkonen avautuu omalla Instagram-tilillään kiusallisesta mokasta, joka hänelle kävi hiljattain.
Kokkonen on julkaissut hauskan videon, jossa hän poseeraa peilin edessä haaroista repeytyneet housut yllään.
– Joitakin viikkoja sitten lähdin kiireessä esitykseen ja huomasin eteisessä tän reiän housuissa. Onneksi taskussa oli pari hakaneulaa, Kokkonen pohjustaa tarinaansa.
– Luulin laittaneeni nää korjausjonoon, mutta tänään otin ne epähuomiossa kuvauksiin mukaan käsilaukkuun, kun tuli aamusta niin äkkilähtö ettei kerennyt jalkaan laittaa, hän jatkaa.
Kuvausten päätyttyä Kokkonen oli pukenut housut jalkaansa ja antanut lyhyen videohaastattelun rikkinäisissä housuissa. Kokkonen tajusi mokansa vasta myöhemmin kotona.
– Toivon todella, että rajaus videossa oli potrettimainen, koska hetki sitten kotona vasta huomasin, että oli taas nää reikähousut kylillä, näyttelijä tokaisee.
Tällä viikolla alkava joululoma ei parempaan hetkeen olisi Kokkosen kohdalla voinut osua.
– Hohhoijakkaa. Lomaan kuusi päivää. Tulee tarpeeseen, Kokkonen summaa.
Näet videon alta tai täällä.
Lue myös:
Kiti Kokkonen rehellisenä raivon tunteistaan: ”Tältä se lievimmillään näyttää”
Kiti Kokkonen värjäsi ja leikkasi itse hiuksensa – katso kuva epäonnistuneesta lopputuloksesta!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun