Kuva: Instagram - Kiti Kokkonen
Kiti Kokkosen Tanhupallo-hahmon hiihtovideot ihastuttavat somessa – ”Haluan 1,5 tunnin elokuvan”
Suomalaisten suosikkinäyttelijä Kiti Kokkonen ihastuttaa Instagramissa hellyyttävällä Tanhupallo-hahmollaan. Kokkonen loi hahmon alunperin Putous-ohjelmaa varten, mutta on suuren suosion myötä jatkanut sen esittämistä erityisesti omilla sometileillään.
Nyt Tanhupallon seikkailut ovat saaneet jatkoa kahden hiihtoaiheisen videon muodossa.
Ensimmäisellä videolla Tanhupallo hehkuttaa, kuinka hauska ja terveellinen harrastus hiihtäminen on.
– Hiihtäminen on niin hyvää liikuntaa, hahmo iloitsee.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä. Toisella videolla Tanhupallo kertoo kaatuneensa suksilla. Hän muistelee myös vuotta 2020, joka oli monin tavoin järkyttävä. Samalla Tanhupallo jakaa tärkeitä elämänviisauksia siitä, kuinka tärkeää on vaikeuksienkin keskellä keskittyä myös myönteisiin asioihin. – Ei voi koko ajan jäädä miettimään huonoa juttua, Tanhupallo painottaa. – Voi vähän aikaa miettiä ja harmitella, mutta sitten jossain vaiheessa on hyvä vain ajatella, että noniin, nyt eteenpäin, hän summaa.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä. Kokkosen tekemät Tanhupallo-videot ovat keränneet huiman määrän positiivista palautetta innokkaalta yleisöltä. Moni Kokkosen seuraaja toivoisi näyttelijältä jopa omaa televisio-ohjelmaa Tanhupallolle. – Mä haluan 1,5 tunnin elokuvan Tanhupallon tarinoita, eräs fani kommentoi sydänemojien kera. – Tanhupallolle oma tv-show, toinen pyytää. – Kiitos Tanhupallo hyvistä elämänviisauksista, kolmas kiittelee. – Tanhupallo on niiiiin paras, kiitos päivän piristyksestä, eräs ylistää. – Näistä voisi monet lapset ja aikuisetkin oppia paljon! Kiitos, kun jaksat ilahduttaa meitä näillä. Lue myös: Tanhupallo teki näyttävän paluun sosiaaliseen mediaan – julkaisi useita hulvattomia videoita! Katso video! Tanhupallo osallistui etäpalaveriin presidentti Niinistön kanssa: ”Auttaa aika paljon kun saa jutella” Kiti Kokkonen listasi vuoden 2020 uskomattomalla tarkkuudella: ”200 sheivaamatonta päivää” – katso koko lista!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan