Kuva: Instagram @docemilia
K&K: Emilia Vuorisalmi avautuu vaikeasta joulusta: ”Makasin lattialla ja itkin epäonnistumistani”
Kirjailija ja rakkauslääkärinä tunnettu Emilia Vuorisalmi, 41, kertoo Kirkko & Kaupunki -lehdessä takavuosien joulusta, jolloin romahti täysin.
Vuorisalmi on ollut naimisissa näyttelijä Mikko Leppilammen kanssa ja heillä on yhteinen tytär Lilia. Hän seurusteli myöhemmin myös koripalloilija Maurizio Pratesin kanssa ja suhteesta syntyi poika vuonna 2018. Pari kuitenkin erosi vuonna 2019.
Vuorisalmi kertoo haastattelussa rehellisesti, että joulunpyhät ovat hänelle vaikeaa aikaa. Erityisesti eron jälkeen.
– Muistan, kuinka kerran tapaninpäivänä makasin lattialla ja itkin epäonnistumistani. Yhtäkkiä tulee konkreettiseksi se, mitä on menettänyt, mitkä olivat odotukset ja missä nyt ollaan. Se kaikki pärähtää siinä hetkessä päälle.
– Eron jälkeinen joulunaika on yleensäkin rankkaa, kun kaikki menee uusiksi ja ikävä on tosi kova, Vuorisalmi kertoo.
Hän haki tuolloin myös ulkopuolista apua ja alkoi perehtyä siihen mitä tiede sanoo rakkaudesta. Hän kirjoitti tutkimustensa pohjalta tietokirjan Sekaisin Lovesta – Rakkauden käsikirja (2015). Kirjassa hän lähestyy rakkautta aivokemian ja biologian kautta.
Myös Vuorisalmen uusin kirja Rakkaus haltuun (2020) jatkaa rakkauden tutkimista. Se jalostaa samoja teemoja ja ohjaa lukijaa hyödyntämään rakkaushormoneja arjen piristämiseksi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Mikko Leppilampi julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Lilia-tyttärensä ja ex-vaimonsa kanssa – ”Äiti ja isä saa olla susta niin ylpeitä” Emilia Vuorisalmelta täyden kympin suoritus – osallistui suosittuun somehaasteeseen
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”