Kohun keskelle joutunut Ellen DeGeneres valmis lopettamaan ohjelmansa – tuottaja kiistää huhut
Iloisena ja lämminhenkisenä juontajana tunnetuksi tullut Ellen DeGeneres, 62, ja hänen tähdittämänsä tv-ohjelma The Ellen DeGeneres Show ovat viime aikoina rypeneet valtavan kohun keskiössä.
Tuotannon työntekijät ovat tuoneet julkisuuteen ohjelman kulisseissa tapahtuneita vääryyksiä. He ovat kertoneet kokeneensa esimerkiksi rasismia ja pelottelua työssään.
Daily Mail -uutissivuston mukaan Ellen on saanut tarpeekseen ympärillään vellovista huhuista. Lehti kertoo, että juontaja on kertonut ohjelman tuottajille olevansa valmis lopettamaan koko ohjelman kohun vuoksi.
Tuntemattomana pysyttelevä lähde kertoo Ellenistä tuntuvan, että ainoa tapa pelastaa hänen henkilökohtainen brändinsä on lopettaa koko ohjelma.
Ellenin on kerrottu lähettäneen vastikään anteeksipyyntökirjeen alaisilleen. Kirjeessä hän sanoi olevansa ottamassa ”askelia oikeaan suuntaan” valituksen kohteena olleiden asioiden osalta.
Kirje on saanut nuivan vastaanoton ja sitä on puitu paljon julkisuudessa.
– En usko minuuttiakaan sitä, että asiat, joita hän siinä anteeksipyynnössä sanoi, tarkoittaisivat yhtikäs mitään. Hän loi ja mahdollisti tämän toksisen kulttuurin jatkumisen niin pitkään, eräs nimettömänä pysyttelevä työntekijä lataa.
The Ellen DeGeneres Show’n tuottaja Andy Lassner otti viikonloppuna kantaa lopettamishuhuihin.
– Kukaan ei ole lopettamassa lähetyksiä, Lassner twiittasi ytimekkäästi.
Näet julkaisun alta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös: Ellen DeGeneresin entinen henkivartija avautuu: ”Hänen kanssaan työskentely oli alentavaa”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn