Kohun keskelle joutunut Miss Helsinki -kilpailu kokee jälleen suuria muutoksia – nyt järjestäjä jätti kilpailun!
Miss Helsinki New Era -kilpailu joutui valtavan kohun keskelle viime vuonna, kun kilpailusta vetäytynyt finalisti Lyydia Isopahkala kertoi huonoista kisakokemuksistaan sosiaalisessa mediassa. Pian useampi kilpailun sponsori on ilmoittanut, ettei aio jatkaa enää tulevaisuudessa yhteistyötä Miss Helsinki New Era -kilpailun kanssa. Yksi irtisanoutuneista yhteistyökumppaneista on Nordicshape-kauneusklinikka, joka toimi tänä vuonna kilpailun pääsponsorina, ja yrityksen toimitusjohtaja Samuel Rossi istui myös kilpailun tuomaristossa.
– Nordicsape ei hyväksy minkäänlaista kiusaamista, vähättelyä tai syrjintää. Edellä mainitut asiat ovat täysin arvojemme vastaisia. Uskomme myös vahvasti siihen, että jokaisella ihmisellä on oikeus omiin tunteisiin ja kokemuksiin, eikä niitä voi kieltää tai ottaa keneltäkään pois.
– Kiusaamiskohun tultua ilmi, olemme päättäneet vetäytyä pois yhteistyöstä Miss Helsinki New Era -organisaation kanssa tulevaisuudessa. Jatkamme kuitenkin voittajan kanssa jo ennen kohua sovittua yhteistyötä, minkä hän voitti kilpailun myötä.
Yhteistyön on lopettanut myös Ukko.fi-laskutuspalvelu sekä Oletkaunis.fi-kauneusverkkokauppa.
Jälleen suuria muutoksia
Nyt Miss Helsinki New Era -kilpailu kertoo, ettei entinen Miss Helsinki Janna-Juulia Vuorela jatkaa enää klpailun tuottajana ja järjestäjänä yhdessä Mirella Merivirran kanssa. Mirella järjestää kilpailua jatkossa viime vuonna kolmanneksi sijoittunut Veronika Wirtanen.
– Viime vuonna lähdettiin Jannan kanssa tekemään brändiuudistusta kunnianhimoisesti meidän tyylillä ja järjettömällä draivilla. Tänä vuonna kaikki mitä ollaan vuoden verran työstetty ja suunniteltu julkistetaan, Mirella kirjoittaa.
– Mulle rakas ystävä ja kollega Janna-Juulia Vuorela vetäytyy näistä työtehtävistä tärkeempää, eli äidin työtehtävään, hän jatkaa.
Mirella paljastaa samalla, että kilpailu tulee saamaan uuden nimen. Lisäksi kilpailun alaikäraja on jatkossa 20 vuotta ja yläikärajaa ei ole.
Lue myös:
Liikemies Stefan Therman joutui hoitoon
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”