Kohuräppäri William ja Linda-rakas julkaisivat kuuman suuteluvideon – rakkaus roihuaa keskellä Pariisia: ”Ällösöpöä”
Suomalaisräppäri William eli Ville Virtanen on kuluneen vuoden sisällä noussut lukuisia kertoja lehtiotsikoihin – milloin rahanpesusyytteestä ja milloin värikkäistä naiskuvioistaan.
Viime vuoden joulukuussa Williamin rahanpesusyyte hylättiin, ja seuraavana keväänä artistin uutisoitiin eronneen entisen tyttöystävänsä, fitness-tähti Sonja Aiellon kanssa. Nyt miehen elämässä puhaltaakin täysin uudet tuulet, sillä hän seurustelee nykyisin mediapersoona Linda Manuellan kanssa.
Williamin ja Lindan romanssi sai runsaasti huomiota viime kesänä, sillä Williamin katsottiin siirtyneen hyvin nopeasti seuraavaan suhteeseen. Elokuussa pari oli ehtinyt seurustella jo neljän kuukauden ajan.
Pariskunnan rakkaus roihuaa edelleen kuumana, ja tällä hetkellä Linda ja William hempeilevät Pariisin romanttisissa maisemissa. Rakastavaiset intoutuivat kuvaamaan erään hellän hetkensä jopa videolle, joka löytyy Lindan Instagram-tililtä.
Ihastuttavalla videolla Linda ja William suutelevat kiihkeästi toisiaan Eiffel-tornin juurella. Taustalla soi Leona Lewisin hittikappale Bleeding Love.
– En välitä siitä mitä he sanovat, olen rakastunut sinuun, videolla lauletaan englanniksi.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Pariskunta ei ole vielä koskaan aiemmin julkaissut yhteistä somejulkaisua, paitsi satunnaisesti Instagramin Stories-osioon. Kyseinen video on siis harvinaista herkkua.
Tuore videopätkä onkin kerännyt paljon ihastuneita kommentteja.
– En kestä teitä ihanat, tämän syksyn Big Brother Suomi -ohjelman kaudella nähty Sofia Tuomola hehkuttaa.
– Lempparit, eräs toinen seuraaja lausuu.
– Ällösöpöö, tokaisee kolmas.
Lue myös:
Linda Manuella ja räppäri William ottivat suhteessaan uuden askeleen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet