Kuva: Instagram @kristasiegfrids
Krista Siegfrids julkaisi videon sairaalasta – ”Tämä viikko on ollut hieman dramaattinen”
Laulaja Krista Siegdrids, 35, on julkaissut Instagram-tilillään videon Naistenklinikalta. Hän kertoo julkaisunsa ohessa käyneensä normaalissa synnytyksen jälkeisessä tarkastuksessa, jonka aikana huomattiin, että istukasta oli edelleen pala jäljellä.
– Tämä viikko on ollut hieman dramaattinen, Krista kirjoittaa seuraajilleen.
– Kävin normaalissa synnytyksen jälkeisessä tarkastuksessa, jossa huomattiin, että istukasta oli vielä pala jäljellä. Se voi olla vaarallista, mikäli se tulehtuu, joten jouduin leikkaukseen, jossa se poistettiin, hän kertoo.
Jos upotus ei näy, voit katsoa videon myös täältä. Krista toteaa olevansa kiitollinen, että leikkaus tapahtui Suomessa, sillä hän tiesi olevansa hyvissä käsissä. Hän kertoo päässeensä leikkaukseen myös nopeasti. – Onneksi kaikki meni hyvin ja voin hyvin. Nyt toivon vain, että toivun nopeasti, hän kirjoittaa. – Haluan kiittää kaikki mahtavat lääkärit ja hoitajat Naistenklinikalla! Mulla oli tosi turvallinen ja hyvä fiilis koko ajan! Arvostan teidän työtä ja ammattitaitoa suuresti, Krista kiittelee päivityksensä lopuksi. Krista ja hänen hollantilainen Rutger-puolisonsa saivat tyttövauvan viime marraskuussa. Perhe lensi tammikuussa Amsterdamista Suomeen.
Jos kuva ei näy selaimellasi, näet julkaisun myös täältä.
Mikäli upotus ei näy, katso kuva täältä. Lue myös: IS: Krista Siegfrids matkusti perheensä kanssa Suomeen – vihjaili tulevasta roolistaan Euroviisuissa: ”Jos kaikki menee hyvin…” Krista Siegfrids julkaisi suloisen videon Lizzy-vauvastaan – ”Vauvakuplassa kaikki hyvin” Krista Siegfrids muistelee Masked Singer -kauden kohokohtaansa: ”Lizzy potki mahassani kuin hullu”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”