Kylie Jenner on historian nuorin miljardööri – näin hän teki sen!
Kardashianien klaaniin kuuluva Kylie Jenner, 21, on noussut Forbes-lehden miljardöörilistalle. Tämä tarkoittaa sitä, että Jenner on historian nuorin miljardööri.
Facebookin perustaja Mark Zuckerberg piti aiemmin ennätystä hallussaan, sillä hän oli 23-vuotias rikkoessaan omaisuudellaan miljardin dollarin (noin 885 miljoonaa euroa) rajapyykin.
Jenner on rakentanut jättiomaisuutensa täysin itse, tosin hänen lähtökohtansa olivat sukunsa ansiosta alun alkaen varakkaat.
Forbes arvioi, että Jennerin vuonna 2015 perustaman ja yksin omistaman sekä johtaman Kylie Cosmeticsin arvo on noin 900 miljoonaa dollaria.
Kylie Jenner on lisäksi tienannut realitysarjasta Kardashianit sekä sosiaalisesta mediasta, jossa hänellä on yhteensä yli 175 miljoonaa seuraajaa. Pelkästään Instagramissa hänellä on lähes 128 miljoonaa seuraajaa.
Kosmetiikkayhtiön arvo sekä muut tienestit nostivat Jennerin helposti miljardöörikerhoon.
Näin Kylie Jenner teki sen
Jenner kertoi Forbesille, että meikkibisnes alkoi vaatimattomasti. – Perustin muutaman myymälän ja käytin sosiaalista mediaa, kuten olin jo aiemmin käyttänyt. Se vain toimi. Jenner hyödynsi sosiaalista mediaa kosmetiikkansa markkinoinnissa ja myynti räjähti kkäsiin lopullisesti, kun hän sai solmittua sopimuksen suuren jälleenmyyjän Ultan kanssa. Osa varastosta myytiin loppuun tunneissa. Jennerin Kylie Cosmetics -yhtiöllä ei ole kovinkaan paljon henkilöstökuluja. Forbesin mukaan yhtiöllä on vain 7 täysipäiväistä ja 5 osa-aikaista työntekijää. Jennerin äiti Kris Jenner vastaa yhtiön taloushallinnosta sekä pr:stä pientä korvausta vastaan. Tuotteiden valmistus ja pakkaaminen on ulkoistettu.Lähde: Forbes
Kuvat: Instagram / Kylie Jenner
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Hollywood-tuottaja innostui Vuoden Pelinainen -finalisteista – äänestä suosikkiasi!