Kuva: Petri Voutilainen
Lapsen saanut ex-missi Maija Kerisalmi karisti raskauskilot ennätysvauhdissa: ”Kymmenen kiloa jäi heti sairaalaan”
Vuoden 2013 Miss Suomen perintöprinsessa Maija Kerisalmi sai tyttövauvan kaksi kuukautta sitten. Lapsen isä on jääkiekkoilija Tomi Iso-Mustajärvi.
– Raskausaikani oli ei ollut mitenkään helppo. Se oli painajaismaista aikaa alusta loppuun. Minut määrättiin jo alkuraskauden aikana kolmeksi kuukaudeksi sairauslomalle. Voin niin huonosti, etten pystynyt edes puhumaan miehelleni. Hän on tottunut, että puhun kohtuullisen paljon, mutta ensimmäiset kolme kuukautta meni sängyssä, Maija Kerisalmi kertoi Vida Kuulas -ravintolisän lanseerausaamussa.
Raskausaikana Maijan paino nousi peräti 18,5 kiloa. Hän on karistanut lyhyessä ajassa raskauskilot.
– Minulta on lähtenyt 13,5 kiloa, eli olen viisi kiloa isommassa kunnossa kuin ennen raskautta. Kymmenen kiloa jäi heti sairaalaan, enkä ole ottanut muutamasta ylimääräisestä kiloista paineita. Raskausaika ja synnytys olivat aikamoinen projekti, joten olen ajatellut sen olevan ihan fine, että kaikki kilot eivät putoa saman tien.
”Synnytys oli maanpäällinen helvetti”
Maija kertoo synnytyksensä kestäneen lähes vuorokauden. Hänen mukaan synnytys ei ollut mitenkään mukava kokemus. – Se oli yksi maanpäällinen helvetti. Kuulemma synnytys on maailman luonnollisin asia, mutta en kokenut sitä mitenkään luonnolliseksi.
”Vauva-arki on ollut helppoa ja kevyttä”
Lappeenrannassa asuvan Maija on tarkoitus järjestää kastejuhla kuukauden päästä. Esikoisen on saanut lempinimen Terttu-Liisa. Hän kertoo, että arki uuden tulokkaan kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. – Olin varautunut pahempaan ja raskaampaan starttiin, mutta tähän saakka on ollut helppoa ja kevyttä vauvan kanssa. Olen yrittänyt elää mahdollisimman normaalia elämää lapsen syntymän jälkeen. Olemme liikkuneet paljon yhdessä ja pitänyt huolta, että myös minulla säilyy oma elämä. Tällä hetkellä lapsi on esimerkiksi äitini kanssa hotellissa, kun olen käymässä täällä tilaisuudessa. Maijan mukaan esikoisen syntymällä ei ole ollut vaikutusta parisuhteeseen. – Emme ole pelkästään äitejä ja isiä, vaan olemme mieheni kanssa pariskunta. On tärkeä, että suhteessa säilyy intohimo. Haluan tuntea itseni naiseksi, vaikka olen äiti ja päivät lapsen kanssa kotona. Lue myös: Ex-missi Maija Kerisalmi odottaa kesävauvaa – julkaisi kauniin kuvan somessaLUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta