Laulaja Behmin kirjailijarakas Miki Liukkonen pisti korkin kiinni – perusteli päätöstään tv:ssä – ”Juominen ei pysynyt hallussa”
Laulaja Behmin rakas kirjailija Miki Liukkonen kertoi aiemmin Instagram-tilillään ryhtyvänsä absolutistiksi. Mikin mukaan juominen muuttui vähitellen pakonomaiseksi, hillittömäksi, itsetuhoiseksi ja holtittomaksi.
– Sairaalassa ollessani ja asioita pitkään puntaroiduttuani tulin tulokseen, ettei ole oikein muuta vaihtoehtoa. Eikä mitään helvetin ”sober curious”-sekoilua vaan vanha kunnon totaalikieltäytyminen alkoholista, Miki kirjoitti.
– Oikeasti juominen oli kivaa ehkä 4-5 ensimmäistä vuotta. Sitten siitä tuli surullista kittaamista eikä siitä sen enempää. Joten hyvästi tuho ja tärinä, sekavien muistikuvien diaesitykset. Surisevat kasvot ja tympeän uupumuksen mise en abyme.
Miki kertoi olevansa päätöksestään tyytyväinen ja ylpeäkin. Hän kirjoitti asiasta julkisesti, jotta päätös ikään kuin ”todellistuisi” vielä enemmän.
– Nyt kun se on ääneen kuulutettu voi jatkaa tätä elämäksi kutsuttua taivalta pää kirkkaana kohti uusia epävarmuustekijöitä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Miki vieraili maanantaina myös Ylen Efter Nio -ohjelmassa, jossa perusteli päätöstään alkoholista luopumiseen ja kertoi, että on sen myötä alkanut arvostaa tavallisia arkisia hetkiä.
– Olin yksinkertaisesti kyllästynyt alkoholin juomiseen ja siihen, että se ei pysynyt mulla hallussa. Ja eihän alkoholista ole mitään hyötyä muutenkaan. En saanut siitä enää mitään ja läheiset kärsi. Se on paras päätös mitä olen tehnyt elämässäni tähän asti, Miki perusteli ohjelmassa.
Lue myös:
Seiska: Behm seurustelee tunnetun kirjailijan kanssa – katso ensimmäinen yhteiskuva!
Laulaja Behm paljasti oman näkemyksensä suhdestatuksestaan: ”Voimme lopettaa spekuloinnin!”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät