Laulaja Evelina teki radikaalin muodonmuutoksen – seuraajat ihastuivat: ”Mitäh en niinkun tunnistanut sua aluksi?”
Laulaja Evelina, 26, on värjännyt vaaleat hiuksensa tummiksi. The Voice of Finland -laulukilpilusta alun perin pinnalle nousseen laulajan muodonmuutos on kerännyt runsaasti kehuja ja kommentteja sosiaalisessa mediassa.
Laulajan julkaisema kuva on kerännyt hetkessä lähes 20 000 tykkäystä.
– On kyl nyt kaunis ja hyvä tää, yksi seuraajista kehuu.
– Sun hiukset? Ooks väriänny ne? toinen seuraajista kysyy.
– Mitäh en niinkun tunnistanut sua aluks, kolmas seuraajista kommentoi.
Evelina julkaisi hiljattain uuden singlen Kyynelii. Kappleen tuotannosta vastaavat Tido ja Los Rollos.
– Edellisen singlen asettama seksikkään haikea linja jatkuu, mutta tässä kappaleessa on tosi erilaista rohkeutta. Olen jo syksyllä keikoilla luvannut, että on tulossa jotain, mitä voi tanssia ja itkeä samaan aikaan. Biisi syntyi melko itsestään ja alusta asti oli selvää, että siitä tulee suoraviivainen pop-biisi. Rollot oli aikanaan myös Sireeneissä mukana ja nyt vuosia sen jälkeen on siistiä tehdä tällainen projekti jälleen yhdessä. Tidon kanssa saatu lopputulos on upea, kertoo Evelina.
Lue myös:
Laulaja Evelinan harkintakyky petti – vitsaili somessa prinssi Philipin kuolemalla!
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”