Kuva: Nelonen
Laulaja Sani paljasti BB-talossa joutuneensa panttivangiksi Kyrpoksella: ”Aseistetut miehet pahoinpitelivat kitaristini silmieni edessä”
Laulaja Saija ”Sani” Aartela paljasti Big Brother -talossa joutuneensa panttivangiksi Kyproksella eksyttyään yhtyekavereidensa kanssa bordelliin.
– Emme olleet liikenteessä Aikakoneen kanssa, vaan nimeltä mainitsemattoman toisen yhtyeen kanssa. Turistikausi oli loppunut ja kaikki baarit olivat kiinni, joten miespuolisia otti päähän, kun bisseä ei saanut mistään. Päätimme mennä bordelliin käymään, kun se oli auki. Se oli kauhea virhe, Sani kertoi talon muille asukkaille.
Sanin seurueeseen kuului hänen silloinen miehensä, joka vastusti bordelliin menemistä. Hän tiesi, ettei siitä seuraa mitään hyvää.
– Hän sanoi, että kun tyttö lähestyy drinkkien kanssa, niin leikki on kaukana. Siinä vaiheessa pitää löytyä enemmän rahaa. Hetken päästä viereemme alkoi tulemaan isompaa miestä, jotka kertoivat, että illanviettomme maksaa 500 euroa.
Koska rahaa ei löytynyt, syntyi ravintolasta raju tappelu.
– Huumeiden vaikutuksen alaisina olleilla miehillä oli aseet. He pahoinpitelivät kitaristini silmieni edessä ihan kunnolla. Hän sai onneksi suojattua naamaansa sen verran käsillä, ettei koko naama mennyt ruhjeille. Siitä huolimatta he aiheuttivat pahannäköistä jälkeä.
Yksi miehistä otti Sania kaulasta kiinni, minkä seurauksena laulaja hiljeni täysin. Hän oli nähnyt miehen kaulassa ristin, johon päätti lopulta vedota.
– Käännyin hiljaa häneen päin ja otin rististä kiinni ja sanoin, että tänkö takia sinä teet näin. Siinä ei auttanut muuta kuin vedota siihen, että miksi hän haluaa heilua bordellissa risti kaulassa.
Sanin toiminta kannatti, sillä lopulta aseistetut miehet päästivät seurueen menemään bordellista.
Kaksi Big Brother -asukasta joutui heti ulos asumaan – syyt hämmentävät:”Mä olen liian pitkä sänkyyn”
Big Brother -taloon astelleen näyttelijä Markku Pullin hurja muodonmuutos – katso kuvat!
Big Brother -kausi käynnistyi vauhdikkaasti – julkkisasukas esitti härskin toiveen: ”Vitsi, kun joku panisi täällä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video