Leo Stillman paljastaa, tekikö hänen mieli seksiä Selviytyjät-sarjan kuvausten aikana: ”Kyllä siellä suurimmat halut liittyivät…”
Laulaja Leo Stillman tähdittää Nelosen suosittua Selviytyjät Suomi -sarjaa. Hän on vastannut Instagram-tilillä seuraajiensa lähettämiin kysymyksiin ohjelmaa koskien.
Yksi Leon seuraajista on halunnut tietää, oliko laulajalla saarella oleskellessa yhtään seksuaalisia haluja.
– Kyllä siellä suurimmat halut liittyivät ruokaan ja siihen, että saisi levättyä aika skaboja varten, Leo vastaa seuraajalleen.
Parhaillaan esitettävällä Selviytyjät-sarjan tuotantokaudella nähtiin ensimmäinen romanssi, kun Leo myönsi ihastuneensa kilpakumppaniinsa, radiojuontaja Karoliina Tuomiseen.
Lue myös: Karoliina Tuomisen ja Leo Stillmanin välillä yllätysromanssi – ”Olen ihastunut”
Leo myöntää, että hänellä haastavinta Selviytyjät-sarjan kuvauksissa oli koti-ikävä sekä vähäinen ruuan määrä.
– Myös aika huolella vaivasi se, että se ei saanut nukuttua. Suurin osa öistä satoi ja ne yöt tuntui siltä, että ne ei lopu ikinä, Leo kertoo.
– Eniten kaipasin lasta, ystäviä ja musiikin tekemistä. Ja sipsejä, Leo paljastaa.
Selviytyjät Suomi -ohjelma Nelosella ja Ruudussa sunnuntaisin kello 19.30.
Lue myös:
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta
- Ville Haapasalo teki shokkipaljastuksen perheestään – esitteli 17-vuotiaan yllätyspoikansa!
- Helena Koivu julkaisi harvinaisen kuvan äidistään – yhdennäköisyys hämmästyttää!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta