Leonardo DiCaprio tarjoaa elokuvaroolia kanssaan – pyytää osallistujia lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen
Näyttelijä ja ympäristöaktivisti Leonardo DiCaprio pyytää Instagram-videollaan ihmisiä lahjoittamaan rahaa amerikkalaisille hyväntekeväisyysjärjestöille tarjoamalla elokuvaroolia.
DiCaprio haluaa näin innostaa ihmisiä lahjoittamaan järjestöille jotka auttavat vähävaraisia ihmisiä koronakriisin keskellä ja tarjoavat muun muassa ruoka-apua.
Tarjolla oleva rooli on Martin Scorsesen ohjaamassa elokuvassa Killers of the Flower Moon. DiCaprion lisäksi elokuvaa tähdittää näyttelijä Robert De Niro.
– Haluamme tarjota sinulle pienen roolin sekä mahdollisuuden viettää meidän kolmen kanssa aikaa elokuvan kuvauspaikalla ja osallistua elokuvan ensi-iltaan.
DiCaprio kertoo videolla, että kilpailuun osallistuakseen tulisi lahjoittaa mikä tahansa summa hyväntekeväisyyssivuston kautta.
DiCaprio perusti aiemmin huhtikuussa Americas Food Fund -nimisen organisaation, jonka kautta lahjoitukset ohjataan muille hyväntekeväisyystoimijoille. Järjestö keräsi ensimmäisten 72 tunnin aikana huimat 13 miljoonaa dollaria koronan uhreille.
Näet videon alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä