Linda Lampenius rehellisenä legendaarisen kyykkykuvansa taustasta – ”Luulin, että pyörtyisin”
Huippuviulisti Linda Lampenius julkaisi hiljattain omalla Instagram-tilillään rehellisen postauksen, jossa hän kertoo totuuden kuuluisan kyykkykuvansa synnystä.
Vuonna 1997 Lampenius poseerasi mustassa lateksiasussa Violator-singlensä kansikuvassa, joka nosti nuoren naisen välittömästi maailmanlaajuiseen suosioon. Hitiksi muodostuneessa otoksessa Lampenius seisoo kyykyssä viettelevä ilme kasvoillaan, viulu toisessa kädessään.
Nyt Lampenius paljastaa, että kyykkyasennon taustaan liittyy todellisuudessa hyvin karu tarina.
– Totuus oli tämä: Olin uupunut tässä vaiheessa. Olimme kuvanneet monta tuntia. Olin syönyt ainoastaan yhden vihreän omenan, Lampenius kirjoittaa postauksessaan englanniksi.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Olin erittäin laiha tuohon aikaan ja tämä pvc-asu sai minut hikoilemaan kuin hullu.
Lampenius kertoo julkaisussaan, kuinka hän oli seissyt pitkään paikoillaan ja lopulta joutui yllättäen istumaan alas, koska häntä alkoi heikottamaan voimakkaasti.
– Luulin, että pyörtyisin, Lampenius kuvailee.
Valokuvaaja Enrico Seri oli kuitenkin nähnyt asennossa vahvaa potentiaalia ja hän oli käskenyt Lampeniusta pysymään liikkumatta.
– Tämä on täydellinen! mies oli Lampeniuksen mukaan huutanut.
– Joten… tämä oli tarina ”kyykky”-kuvan synnystä, Lampenius päättää Instagramissa julkaisemansa tekstin.
Lue myös:
Linda Lampenius julkaisi totisen kuvan 32 vuoden takaa: ”Vihasin hymyäni”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä