Kuva: Instagram Lola Odusoga
Lola Odusoga paljasti saaneensa kutsun seksuaalirikoksista syytetyn Peter Nygårdin juhliin: ”Uskon, että kohtalo puuttui peliin”
Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga, 43, paljastaa Instagramin Stories-osiossa totuuden kohtaamisestaan suomalaissyntyisen liikemies Peter Nygårdin kanssa.
Nygårdia vastaan on nostettu ryhmäkanteita ja miestä syytetään useista seksuaalirikoksista viiden vuosikymmenen ajalta aina 1970-luvulta lähtien.
Varsinkin 90-luvulla moni ulkomailla menestynyt suomalaiskaunotar nostettiin otsikoihin heidän saatuaan kutsun Nygårdin tiluksille. Odusoga kertoo, että myös häneltä tiedusteltiin kantaa asiaan jo ennen varsinaisia missivuosiaan.
– Minulta kysyttiin jo ennakkoon mielipidettä Peter Nygårdista ja menisinkö mahdollisesti vierailulle, jos minut kutsuttaisiin, Odusoga kertoo.
Hän kuitenkin lisää, ettei Nygårdin kaltaisten miesten kutsut olleet jotain mikä häntä varsinaisesti olisi koskaan kiinnostanut. Hän ei myöskään ole koskaan sekoittanut työtä ja vapaa-aikaa, ei edes edistääkseen suhteita, joista olisi saattanut olla hyötyä uralla.
– Se on ollut vaikea ajatusmaailma itselle, että haluaisi sillä tavalla edetä. Sellainen ei vain istu omaan luonteeseeni yhtään, Odusoga toteaa.
Hän kuitenkin paljastaa tavanneensa Nygårdin ja saaneensa myös kutsun tämän kotiin. Tapahtuma sijoittuu vuoteen 1996 ennen kuin hänet valittiin Miss Suomeksi. Odusoga osallistu Donald Trumpin omistamaan mallikilpailuun Bahamalla.
– Joissakin kilpailuun liittyvissä juhlissa Nygård pyllähti yhtäkkiä eteeni ja esitti kutsun lukaaliinsa.
Tuolloin Odusoga kieltäytyi kutsusta, mikä puolestaan nousi otsikoihin Suomessa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!