Kuva: Instagram
Love Island Suomi -kaunotar Meri sairastui MS-tautiin: ”Olen koko ajan vähemmän tai enemmän väsynyt”
Vuoden 2017 Fitnessmalli-kilpailun voittaja ja Love Island Suomi -sarjasta tuttu Meri Turunen kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänellä on diagnosoitu MS-tauti.
– ”Huonoja uutisia, sinulla on MS tauti.” Mie oon aina tiennyt, että mulla on joku ja oon yrittäny huolehtia mun kropasta mahdollisimman hyvin, Meri Turunen kirjoittaa.
Hän hakeutui päivystykseen, kun hänen molemmista jaloistaan ja pakaroista lähti tunto. Lopulta hän ei pystynyt enää kävelemään.
– Olin sairaalassa 3pv tutkittavana, sain diagnoosin, olin helpottunut ja mut lähetettiin kotiin. Kotiin päästyä en pystynyt enää KÄVELEMÄÄN (n.1vko) jaloista meni voimat. Mun sisko tuli huolehtimaan musta. En jaksanut keskustella, tuottaa puhetta tai ajatella. Peruin kaikki mahdolliset työjutut itkusilmässä. Lopulta olin yksin kotona 7kk vaihtelevien oireideni kanssa, enkä päässyt näkemään lääkäriä ja se onkin sitten eri tarina se.
– Sain diagnoosin MS tauti ja oon musertunut. Enää en ole helpottunut. Ajattelin, että diagnoosin myötä saan vihdoin apua, mutta odotin tosiaan 7kk ennen kuin näin lääkärini ensimmäistä kertaa.
Hän kertoo, että hänen oireita on aina vähätelty ja sanottu, että ”sie oot niin nuori ja hyväkuntoinen, että sulla ei ole mitään”.
– Vielä päivystykseen hakeutuessakin 50v mies tokasi, että ”tyttö sulla on vaan stressiä” mutta tutkitaan nyt kun tänne on tutkintapyyntö tehty. Mulla oli oireita jo 3v ennen toteamista, mutta olen saanut lääkäreiltä puutumisiini 3x vain paniikkikohtauslääkkeitä.
– Onneksi multa otettiin päivystyksessä kaikki testit, eikä aivojen ja selkärangan kuvaa voi enää kukaan kiistää. Plakkeja oli kummassakin ja osa niistä on nytkin aktiivisena.
– Tällä hetkellä: lihaksia särkee, varsinkin niskaa, hartioita, päätä ja kättä. Käsien puristusvoima on heikkoa, en voi piirtää suoraa viivaa ja jalat väsyvät helposti. Tuntuu, että seilaan oireista toiseen. Olen koko ajan vähemmän tai enemmän väsynyt, enkä jaksa pitkiä keskusteluja. Välillä on hyviä päiviä, varsinkin Lapissa ollessani.
Meri kertoo, että hänellä on ollut lääkkeiden kanssa suuria ongelmia, sillä hän on saanut siitä allergiakohtauksen. Nyt hän on saanut ensimmäisen kokonaisen annoksen lääkettä ilman ongelmia.
– MS-tautia ei voi parantaa, mutta sitä voi helpottaa ja se voi olla osalla oireeton. Sitä odotellessa. Uskon, että kohta tää helpottaa. En oo pystynyt puhumaan tästä aiemmin.
Lue myös: Kim Sainio paljasti radiossa sairastavansa MS-tautia: ”Meitä on ihan helvetisti” BB-tähti Suvi Pehkonen avoimena MS-taudistaan: ”En uskalla liikkua yksin missään”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”