Maisa Torppa lemmenlomalla – romanttisempaa kohdetta tuskin löytyy
Kohublondi Maisa Torppa kertoi eilen sunnuntaina lomailleensa Pariisissa, Ranskassa.
Instagramissa aktivoitunut Maisa päivitti kuulumisiaan seuraajilleen. Hän julkaisi tarinoissaan runsaasti kuvia muun muassa paikallisista joulumarkkinoista.
Maisalla on yksityinen sometili, jolla on yli 93 600 seuraajaa.
Maisa käväisi esimerkiksi churros-myyntikojulla sekä ihastelemassa luistelurataa. Punaviiniglögiäkin oli tarjolla.
Kuvajulkaisuunsa Maisa merkitsi sijainnikseen Pariisin. Hän ei avannut ulkomaanmatkansa ajankohtaa. Voi siis olla, että hän on jo palannut Suomeen.
Jouluaiheisen julkaisun yhteydessä oli esimerkiksi kuvia maailmanpyörästä sekä selfie, jossa Maisa hymyilee iloisena kameralle.
Kohukaunotar oli myös vieraillut Eiffel-tornilla sekä nauttinut etanoista.
Maisa ei kommentoinut matkaseuralaistaan Instagram-postauksissaan, mutta viihdelehti Seiskan saamien tietojen mukaan kohukaunotar reissasi Ranskassa uuden rakkaansa Jukka Kalliomäen kanssa.
Jukka on Maisan entisen bestiksen Sahra Alin ex-mies. Maisa on Sahran lapsen kummitäti.
Suhde herätti huomiota, sillä Maisa on naimisissa Mikon kanssa. Maisa on kuitenkin hakenut avioeroa Mikosta, ja asian käsittely on edelleen kesken.
Seiskan tietojen mukaan Maisan ja Jukan suhde on syventynyt, sillä kohublondi nukkuu säännöllisesti öitään Jukan luona.
– Maisasta on nyt kuoriutunut vantaalainen lähiörouva. He kääntävät Jukan kanssa päitä pienellä asuinalueella liikkuessaan, Seiskalle kerrottiin marraskuussa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos