Paljastuskirjasta lisää rikossyytteitä Johanna Tukiaiselle?
Tilaa kohukirja ennakkoon TÄÄLTÄ.
Kesäkuussa julkaistava Johanna Tukiaisen paljastuskirjasta Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa sisältää runsaasti tulenarkaa materiaalia Johanna Tukiaisen elämästä.
Tukiainen on tunnetusti ollut usein oikeudessa syytettynä erinäisistä pahoinpitelyistä. Kirja valottaa selkkausten taustoja, mutta myös paljastaa uusia tapahtumia, joista ei ole aiemmin julkisuudessa tiedetty. Alla olevassa kirjan otteessa esimerkiksi käsitellään tilannetta, kun Johanna aiheutti hengenvaaran itsensä lisäksi ex-keikkamyyjälleen, tämän puolisolle ja Arto Länsmanille yrittäessään kuristaa auton ratissa ollutta Artoa.
Arto oli taas vaikka mitä ja Johannaa kypsytti kun Arto sai ajaa. Hän ihmetteli äänekkäästi, kuinka ihmeessä ex-keikkamyyjä voi päästää Arton autonsa rattiin. Kun päästiin maantielle, Johanna tarjosi kanssamatkustajille sadan kilometrin tuntivauhdissa jännitystä hyökkäämällä takapenkiltä Arton kurkkuun kiinni. Ex-keikkamyyjä tarttui Johannaan kiinni ja repi tämän kuristusotetta irti. Arto pysäytti auton tiensivuun. Johanna oli sitä mieltä, että Artohan ansaitsi sen. Vaikka Johannalle kuinka yritettiin selittää, että oltaisiin kaikki voitu kuolla kun tämä kuristi kuskia, hän ei tuntunut ymmärtävän mistä muut olivat niin tuohtuneita. Jos Arto olisi hakenut sitä puheaikaa, kuten oli käsketty, ei olisi tarvinnut kuristaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”