Martina Aitolehden matkustelua kritisoidaan somessa rajusti: ”Äärettömän typerää ja itsekästä”

Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti, 38, nauttii parhaillaan Dubain lämmössä ja vietti myös vuodenvaihteen arabiemiirikuntien upeissa maisemissa yhdessä mysteerirakkaansa kanssa. Hän on julkaissut Instagram-tilillään useita kuvia ja videoita matkaltaan.

Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä Martinan matkustelua tiukkojen koronarajoitusten aikana. Monet ovat kommentoineet Martinan julkaisuja ja kritisoineet matkustusajankohdan lisäksi myös kohdemaan valintaa.

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien emiraatteja ja niistä varsinkin Dubaita on kritisoitu ihmisoikeuksien puutteesta. Dubain asukkaista noin 80 prosenttia on ulkomaalaisia työläisiä ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet heidän elinolojaan.

Dubain lainsäädäntö ja sosiaaliset normit perustuvat šaria-lakiin, joka ei länsimaalaisesti katsottuna ole varsinkaan naisia ja lapsia ajatellen ihanteellinen.

Seuraavat kommentit on koottu Martinan Instagram-julkaisujen kommenteista.

– Luksuskaupunki, jossa ihmisoikeudet poljettu täysin alas. Esimerkiksi vaimon ja lasten ruumiillinen kuritus on sallittua.

– En tajua miksi matkustaa noihin maihin missä todellisuudessa naiset arvostetaan koiraakin alhaisemmaksi arvoasteikolla!

– Miten uskallat tällaisena aikana lähteä? Jokainen tekee toki päätöksensä mutta jos kaikki matkustaisivat samalla lailla eivätkä ajattelisi muita kuin itseään ihmiskuntaa kohtaisi nyt sukupuutto.

– Fitnessguru näyttää esimerkkiä aikana, jolloin ei pidä matkustaa.

– Jos kaikki elettäisiin Martinan tavalla, tilanne koronan kanssa olisi aika paljon pahempi. Onneksi edes jotkut yrittävät muidenkin puolesta.

– Luulin, että koronan johdosta annetut suositukset koskevat kaikkia. Näköjään ei. Äärettömän typerää ja itsekästä. Jos tilanne ei olisi tämä, lähtisin toki itsekin. Kai hoitohenkilökuntakin lomaa tarvitsee ? Ei kai se katso aikaa eikä paikkaa. Sinä olet ihminen joka olet tosi paljon esillä. Sun pitäisi olla yksi niistä joka näyttää hyvää mallia tässä vaikeassakin tilanteessa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

Martina Aitolehti ja mysteerirakas juhlivat vuodenvaihdetta näyttävästi Dubaissa – Katso kuvat!

Sofia Belórf, Stefan Therman ja Martina Aitolehti viettävät joulua samassa paikassa – voiko tästä seurata mitään hyvää?


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.