Kuva: TV5
Martina Aitolehti pui itkuisena eroaan: ”Mikä h*lvetti siinä on niin vaikeaa ja kipeetä”
Hyvinvointiyrittäjänä ja somevaikuttajana tunnettu Martina Aitolehti on yksi ensi vuoden puolella starttaavan Iholla-sarjan uuden kauden osallistujista.
Huippusuositun sarjan ensimmäinen traileri on nyt julkaistu ja videolla nähdään Aitolehti yhdessä muiden Iholla-osallistujien kanssa.
Aitolehti kuvaa kameralle tunteitaan poikkeuksellisen avoimesti. Viime keväänä pitkästä suhteestaan liikemies Stefan Thermanin kanssa eronnut Aitolehti muun muassa pohtii itkuisena sitä, miksi elämässä on usein vaikeaa jättää joitakin asioita taakseen ja jatkaa eteenpäin tuntematta surua.
– Kertokaa minulle, miksi sattuu niin paljon aina päästää irti. Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa, ja kipeää? Martina sanoo kyynelehtien.
Aitolehti julkaisi ohjelman trailerin myös omalla Instagram-tilillään.
– Olen vapauttanut itseni ensimmäistä kertaa elämässä kaikista filttereistä ja kaikista oletuksista. Pelotti ihan hemmetisti, mutta sen arvoista. Kaiken tarinan takana on oikea ja tunteva ihminen, Aitolehti kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Näet postauksen alta tai täällä.
Tuoreella Iholla-kaudella elämänsä kulisseja suomalaisille avaavat Aitolehden lisäksi myös sosiaalisen median vaikuttaja Sara Sieppi, artisti-tubettaja Tuure Boelius ja laulaja-lauluntekijä Leo Stillman. Iholla-sarjan uusi kausi alkaa Discovery+ -kanavalla 13.1.2021. Lue myös: Martina Aitolehti puhuu kiusaamisesta: ”Elämäni henkilökohtaisimmat asiat on valittu kansan viihteeksi” Martina Aitolehti julkaisi seksikkään videon: ”Tältä näyttää rakastunut nainen!” Martina Aitolehti julkaisi kuvan mysteerimiehen kanssa Dubaissa: ”Jumaloin sinua”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”