Matti Nykäsen Pia-vaimo miehensä tuskaisista viimeisistä päivistä – ”jalat olivat todella jääkylmät”
Mäkihyppylegenda Matti Nykänen, 55, menehtyi viikko sitten kotonaan Joutsenossa.
Nykäsen viime syksynä todettu diabetes oli miehen itsensä mukaan hallinnassa, mutta noin viikkoa ennen kuolemaansa hän putosi saunansa katolta ollessaan pudottamassa sieltä lunta. Matti kertoi menettäneensä putoamisessa minuutiksi tajuntansa ja satuttaneensa erittäin kivuliaasti rintakehää ja jalkaa.
Seiska haastatteli Nykäsen kyynelehtivää Pia-vaimoa vain 12 tuntia miehensä kuoleman jälkeen. Pia kertoi haastattelussa, että Matin viimeiset päivät olivat olleet täynnä pahoinvointia ja kipuja.
Kuolemaansa edeltäneenä perjantaina Matti oli keikalla Helsingin Laajasalossa. Lauantaina aamuyöllä autolla Joutsenoon palattuaan hän oksensi kotipihaan.
Pia kertoi Seiskalle ajatelleensa, oliko Matti vatsataudissa, koska hän oksensi päivän aikana niin monta kertaa. Matin olo oli niin huono, että hän joutui pysymään koko viikonlopun sängyssä.
– Matti oli heikossa kunnossa eikä jaksanut mennä vessaan. Vein hänelle ämpärin sängyn viereen, Pia kertoi Seiskalle.
Pian mukaan Matti yritti sunnuntaina vähän syödä, mutta kaikki tuli ulos puolen tunnin kuluttua. Myös hänen jalkansa olivat kipeät.
– Matin jalat olivat todella jääkylmät, niitä särki ja veti suonta. Illalla hän vielä laittoi niihin kipugeeliä, Pia kertoi Seiskalle.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät