Me Naiset: Esikoistaan odottava Anne Mattila valmistautui henkisesti siihen, ettei saisi omaa lasta: ”Raskaaksi tulo ei ollut yksinkertaista”
Laulaja Anne Mattila, 37, paljasti keväällä omalla Instagram-tilillään odottavansa esikoislastaan yhdessä puolisonsa, rumpali Kari Tenkulan kanssa. Vauvan laskettu aika on elokuun lopussa.
– Tämä on melkoinen ihme ja olemme erittäin onnellisia ja odotamme malttamattomana, Mattila kirjoitti huhtikuussa Instagramissa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Pian Mattilan raskaus alkaa olemaan jo loppumetreillä. Hän kertoo onnellisesta odotusajastaan tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa.
Mattila kuvailee raskauden olleen kaikin puolin ”äärettömän iloinen yllätys”.
– Lapsi on vuosien haaveen täyttymys, ja olen nauttinut joka hetkestä. Pahoinvointia tai muita pulmia en ole kohdannut, Mattila toteaa Me Naisille.
Suhde Tenkulaan voi Mattilan mukaan erittäin hyvin. Pariskunta on ollut kihloissa kymmenen vuotta, mutta häitä he eivät vielä ole ehtineet viettää.
– Koen, että kumppanuutemme on aivan yhtä arvokas ilman alttarille asteluakin, Mattila tarkentaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Vauvasta Mattila ja Tenkula ovat haaveilleet jo pitkään. Raskaus ei kuitenkaan onnistunut heti ensi yrittämällä.
– Minun puolestani lapsi olisi voinut ilmoittaa saapumisestaan jo vuosia sitten. Raskaaksi tulo ei kuitenkaan ole ollut minulle yksinkertaista, laulaja avautuu.
– Henkisesti olin valmistautunut siihenkin mahdollisuuteen, etten saa omaa lasta koskaan, hän summaa.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Laulaja Anne Mattila, 37, odottaa vauvaa – ”Tämä on melkoinen ihme”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”