Me Naiset: Jannika B tukahdutti vuosia tunteensa ja tähtäsi täydellisyyteen: ”Vei vuosia ennen kuin mietin mitä itse haluan”
Muusikko Jannika B, 36, on kertonut julkisuudessa avoimesti taustastaan koulukiusattuna. Jannika kertoo nyt Me Naiset -lehden haastattelussa, miten noihin aikoihin, vuosituhannen taitteessa, kiusattua kehotettiin usein peittämään tunteensa.
Näin oli myös Jannikan kohdalla. Hän päätti jo yläasteikäisenä, ettei näytä tunteitaan. Hän ei puhunut kiusaamisesta koulussa eikä varsinkaan kotona.
Nykyään Jannikaa suututtaa, kun hän muistelee opettajaltaan saamansa ohjetta ”älä näytä, että sinuun sattuu”.
– Noilla sanoilla uhri pannaan vastuuseen tunteidensa näyttämisestä sen sijaan, että puututtaisiin kiusaajan käytökseen, Jannika toteaa Me Naisille.
Vaikeiden tunteiden tukahduttaminen jätti jälkensä. Jannika päätti tähdätä kaikessa täydellisyyteen, jotta kenelläkään ei olisi hänestä pahaa sanottavaa. Esikoistyttären syntymän jälkeen Jannikalla diagnosoitiin uupumus ja hän on siitä lähtien käynyt säännöllisesti terapiassa.
– Siellä ymmärsin, mistä uupumukseni oli peräisin. Oivalsin, että lähes häiriintyneen vahva tarve seistä omilla jaloillani juontuu menneisyyden vaikeista kokemuksista.
– Ulkopuolisuuden tunne, vähättely ja torjunta osuivat minuun syvemmin kuin olen halunnut myöntää. Vei vuosia, ennen kuin muiden miellyttämisen sijaan aloin miettiä, mitä itse haluan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Jannika B yllättää täysin uudessa roolissa: ”Äärimmäisen mieluinen haaste”
Raskaus sai Jannika B:n innostumaan kodin remontoinnista – tältä näyttää taiteilijaparin kotona!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun