Me Naiset: Maria Jungner rehellisenä rankasta vuodestaan – kaatui pahasti ja joutui luopumaan asunnostaan – ”Se pysäytti”
Tv-kuuluttaja Maria Jungnerille kulunut vuosi on ollut haasteita ja vastoinkäymisiä täynnä. Maria kertoo kuluneesta vuodesta Me Naisille ja muistelee, että kaikki alkoi vuosi sitten syksyllä, kun Marian vanhempien kunto romahti.
Joulun aikaan esikoistytär päätti yllättäen muuttaa pois kotoa ja tammikuussa Maria joutui itse sairaalaan kaaduttuaan pahasti. Myös Marian isä, Aarre Elo sairastui keuhkokuumeeseen ja joutui sairaalahoitoon. Maria makasi itse toisessa sairaalassa ja isä toisessa.
– Sisarukset kävivät katsomassa isää lasin takaa. Pelkäsimme, ettei isä enää palaa sairaalasta. Se pysäytti, Maria muistelee Me Naisille.
– Oli avuton ja äärimmäisen yksinäinen olo.
Marialta lähti noihin aikoihin myös asunto alta. Liikkuminen oli kuitenkin onnettomuuden jäljiltä hankalaa ja kivut olivat kovat, joten Marian tyttäret joutuivat kiireellä etsimään hänelle uuden kodin.
– Se oli hirveä asunto. Ihan kuin olisin joutunut gettoon asumaan, Maria muistelee painajaismaista aikaa.
Nuo ajat ovat onneksi takanapäin. Nyt Maria asuu nuorimman tyttärensä kanssa jälleen uudessa kodissa ja kokee, että elää elämänsä parasta vaihetta.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Seiska: Maria Jungnerin suhde ranskalaismieheen päättyi – näin hän kommentoi eroa!
Maria Jungnerin pitkä sairausloma on lopuillaan: ”Nyt ollaan vahvasti voiton puolella”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”