Me Naiset: Meteorologi Anniina Valtosella oli toinenkin haaveammatti – unelma romuttui yhteen tapahtumaan: ”Hän nöyryytti ja haukkui minut”
Meteorologi Anniina Valtonen, 32, ihastuttaa pirtsakalla olemuksellaan nykyään myös suositun Puoli seitsemän -ohjelman perjantailähetyksissä yhdessä Olli-Pekka Kursin kanssa.
Valtonen kertoo Me Naiset -lehdessä, että kiinnostui meteorologin ammatista, kun näki lapsena upeita ukkospilviä ja salamointia yölennolla Teneriffalta Suomeen. Ammattihaaveena oli kuitenkin myös ura näyttelijänä ja laulajana, mutta tämä haave romuttui nuorisoteatterin ohjaajan toimesta.
– Minun piti laulaa soolo ja hän nöyryytti ja haukkui minut teatterikavereideni edessä. En ole laulanut sen jälkeen kenenkään kuullen 20 vuoteen, Valtonen paljastaa Me Naisille.
Vaikka Valtonen ei edelleenkään koe itseään juontajaksi, kertoo hän kuitenkin löytäneensä varmuuden esiintymiseen. Puoli seitsemän -ohjelmaan hän lähti mukaan, koska osaa jutella kenen tahansa vieraan kanssa.
– Keskustelun tavoitteena on tutustua vieraaseen. Näin saan jännitykseni aisoihin. Jos sanon juontavani Puoli seiskaa, sydämeni alkaa hakata.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Valtonen paljastaa, että hänen urahaavensa ovat kuitenkin aina liittyneet säähän ja tv-työ tuli positiivisena yllätyksenä.
– Sen sijaan, että kiiruhtaisin kohti seuraavaa haavetta, haluan pysähtyä hetkeen ja nauttia siitä, mitä olen saavuttanut.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Anniina Valtonen julkaisi saamansa törkypalautteen – antoi tyhjentävän vastauksen: ”Miettikää…”
Meteorologi Anniina Valtonen juontajaksi suosikkiohjelmaan – ”Onhan tämä ihan mielettömän siistiä!”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt