Me Naiset: Näin ex-puolisot suhtautuivat Martina Aitolehden ja Hannu Pikkaraisen suhteeseen!
Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on seurustellut ex-kiekkoilija Hannu Pikkaraisen kanssa helmikuusta lähtien. He kertovat Me Naiset -lehden haastattelussa tavanneensa ensimmäisen kerran yhteisen ystävän juhlissa, jossa päätyivät pelaamaan samaan joukkueeseen Aliasta.
– Siitä se lähti, kun me kaksi voitontahtoista ja kunnianhimoista tsemppasimme toisiamme, Hannu kertoo lehdelle.
Hannu kertoo lehdelle, että tunsi ennestään Martinan ex-puolisot Esko Eerikäisen ja Stefan Thermanin. Martinan hän tiesi ainoastaan nimeltä. Hänellä ei ollut kuitenkaan mitään ennakkoluuloja kohuotsikoissa paistatellutta Martinaa kohtaan.
– En ole seurannut hänen elämäänsä aktiivisesti. Enkä vedä johtopäätöksiä joiden lehtijuttujen perusteella, Hannu kertoo.
Pariskunta päätti kertoa suhteesta Martinan lasten isille ennen kuin suhde tuli julki muita reittejä. Martinan exät ottivat suhteen hyvin vastaan.
– Esko totta kai toivotti onnea. Hän on onnellinen, jos minä olen onnellinen. Tyttäremme Victoria viihtyy Hannun kanssa. Se riittää Eskolle – ja että kotona on rauhanomaista ja kaikki hyvin, Martina kertoo.
– Stefulta tuli minulle hyvät kommentit, Hannu kertoo.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Umpirakastunut Martina Aitolehti ylisti lätkärakastaan somessa – näin ex-kiekkotähti vastasi!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta