Me Naiset: Veronica Verho avautuu kipeästä erostaan – ”Huusin autossa niin kovaa kuin keuhkoista lähti”
Juontaja Veronica Verho avautuu suhteestaan Sohvaperunat-sarjasta tuttuun Juhani Koskiseen Me Naiset -lehden haastattelussa. Pariskunta on ollut yhdessä kaksi vuotta. He olivat pitkään hyviä ystäviä ennen kuin alkoivat seurustella.
Veronica oli aina unelmoinut, että voisi seurustella parhaan ystävänsä kanssa. Ajatus kuitenkin pelotti häntä, kun Juhani tuli kohdalle.
– Pelkäsin sitä, että Juhani lähtee. Vetäydyin riitatilanteissakin kuoreeni, kun ajattelin, että kohta se kuitenkin jättää minut, Veronica kertoo lehdelle.
Hän avautuu lehdelle myös päättyneistä parisuhteista. Hän eli ennen Juhanin tapaamista parisuhteessa JVG-duon VilleGallen kanssa.
Veronica ei puhu kuitenkaan haastattelussa VilleGallesta nimellä. Hän kertoo suhteen päättyneen ennen koronapandemian alkamista.
TAUSTAA: Seiska: VilleGalle ja Veronica Verho – yllätysero!
– Muistan, kun ajoin töistä kotiin ja itkin niin paljon, että oli pakko pysähtyä. En nähnyt enää eteeni, enkä pystynyt edes lähettämään ystävälleni ääniviestiä itkultani. Huusin autossa niin kovaa kuin keuhkoista lähti, Veronica kertoo lehdelle.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Veronica Verhoa odotti joululoman jälkeen kotona melkoinen yllätys: ”Nyt on hel*etti irti!”
Veronica Verho juhli itsenäisyyspäivää rohkeassa asussa
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta