Kuva: AOP
Me Naiset: Viivi Altonen joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi – avautuu elämästään trauman kanssa: ”En tule koskaan olemaan täysin fine”
Miss Universum -kisoihin valmistautuva Miss Suomi Viivi Altonen joutui vuonna 2015 seksuaalisen ja fyysisen väkivallan uhriksi, kun hän työskenteli yhden kesän ajan Afrikan Mosambikissa laitesukelluksen ohjaajana.
Altonen kertoo tapahtumista hyvin rehellisesti Me Naiset -lehden tuoreessa haastattelussa, ja hän haluaa tarinallaan osoittaa, että vaikeistakin tilanteista on mahdollista selvitä, eikä traumaattisten asioiden takia tarvitse luopua omista tulevaisuudensuunnitelmistaan.
– Toisen ihmisen teko ei missään olosuhteissa ole uhrin syy. Ei on aina ei, vaikka olisit pukeutunut seksikkäästi tai ollut humalassa, Altonen toteaa Me Naisille.
Altosen muistikuvat tilanteesta ovat epäselvät, mutta se on varmaa, että hänet pahoinpidellyt paikallinen, puolituttu mies käytti voimakasta väkivaltaa, eikä antanut Altoselle lainkaan armoa. Tuolloin 19-vuotias nainen yritti huutaa apua ja taistella vastaan, mutta turhaan.
Aluksi Altonen ei kyennyt puhumaan tapahtuneesta kenellekään ja töihinkin hän meni seuraavana päivänä mustelmat kehossaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vasta myöhemmin Altonen ymmärsi, että avoimuus, terapia ja avun hakeminen ovat asioita, joista trauman paraneminen alkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda