Meksikossa lomailevat Manniset saivat karmivia uutisia turva-alan yritykseltä: ”Viime yönä…”
Akin ja Ritan perheen loma alkoi karmivalla tavalla, kun heidän koiransa jouduttiin lopettamaan. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan loppuneet vielä tähän.
Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen ovat tällä hetkellä lomalla Meksikossa tyttärensä Donnan kanssa.
Perheen koira jouduttiin lopettamaan
Loma alkoi erittäin surullisissa merkeissä, sillä pariskunnan Putin -koira jouduttiin lopettamaan juuri ennen lähtöä Cancuniin. Koira menehtyi kaiken lisäksi Akun ja Ritan 10. hääpäivänä.
– Putsku menehtyi juuri silloin, kun olimme lentokoneessa emmekä päässeet pois sieltä. Vielä soitin eläinlääkärille ja viimeiset sanat olivat, että se ei selviä, Aki kertasi eilen (19.12.)
Aki kertoo uudesta vastoinkäymisestä
– Ei voi kuulkaa yhden loman aikana sattua näin paljon ikäviä sattumia ja asioita. Viime yönä Sector Alarm soitti kuusi kertaa minulle, Aki kertoo.
– Saarella vesivahinko. Vettä taivaan täydeltä. Sitten rupean selvittämään vakuutusyhtiön kanssa, soitan mummulle ja veljenpojalle, että menkää nyt katsomaan ja sulkemaan hanat. Alkaa piisaamaan, kuntoiluvalmentaja kertoo.’
Myös Rita harmitteli tapahtunutta
– Yksi rakennus on ihan ”moikka”. Siellä on tänään alan ammattilaiset olleet ottamassa vettä pois, kun vesi tuli vastaan ovella, ja korjanneet tilannetta. Laminaatit on revitty auki, Rita kertoo.
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti