Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
Kruununprinsessa Mette-Maritin poika Marius Borg Høiby, 29, ei aio valittaa saamastaan tuomiosta. Asiasta uutisoi Aftenposten.
Mariusille annettiin maanantaina 15. kesäkuuta neljän vuoden vankeustuomio muun muassa kahdesta raiskauksesta, pahoinpitelyistä sekä muista väkivaltarikoksista.
Oikeudenkäynnin aikana Marius on pitänyt kiinni kannastaan, jonka mukaan hän on syytön suurimpaan osaan syytteistä.
Oslon käräjäoikeuden ratkaisu oli kokonaisuudessaan 127 sivun mittainen, ja Mariusin edustajat ilmoittivat pian tuomion jälkeen aikovansa valittaa päätöksestä.
Tuomion jälkeen Marius pyysi kahdesti vapautusta tutkintavankeudesta. Hän olisi halunnut odottaa asian seuraavaa käsittelyä kotonaan Skaugumissa, mutta Norjan käräjäoikeus ei suostunut pyyntöön.
Ei aio valittaa
Nyt Marius on päättänyt, ettei hän valita käräjäoikeuden vangitsemispäätöksestä. Hän jää siis vankilaan odottamaan seuraavaa käsittelyajankohtaa ja pysyy vangittuna ainakin heinäkuun 13. päivään asti.
Käräjäoikeus perustelee ratkaisuaan sillä, että Mariusin pelätään olevan yhteydessä yhteen uhreistaan. Frogner-naisena tunnettu entinen kumppani on uhrin asemassa useissa rikoksissa, muun muassa pahoinpitelyissä ja lähestymiskiellon rikkomisissa.
Lähestymiskielto on edelleen voimassa, ja sitä on jatkettu useaan kertaan.
Tuomioistuin toteaa kuitenkin, että myöhemmin voidaan arvioida myös muita vaihtoehtoja, esimerkiksi elektronista valvontapantaa lähestymiskiellon rinnalla.
Pitkään vankilassa
Marius on ollut tutkintavankeudessa helmikuun alusta lähtien. Hänet pidätettiin vain muutamaa päivää ennen 3. helmikuuta alkanutta oikeudenkäyntiä.
Vankeusaikanaan hän on käynyt sairaalassa kahdesti: ensimmäisen kerran tutkintavankeuden alkuvaiheessa ja toisen kerran kesäkuun alussa, kun hänen vapautuspyyntönsä oli hylätty.
Vapautusta pyytäessään Marius on vedonnut äitinsä Mette-Maritin terveydentilaan. Kruununprinsessalle on tehty keuhkonsiirto sen jälkeen, kun hänen keuhkofibroosinsa paheni vakavasti.
Lähde: Seiska
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”