Miesporukka hyökkäsi Marika Fingerroosin kimppuun ja yritti raiskata – poliisin mukaan oma syy: ”Se oli aikamoinen sokki”
Salarakkaana julkisuuteen ponnahtanut kestojulkkis Marika Fingerroos kertoo Metropolille pitämässä vlogissaan, että hänet yritettiin raiskata 2000-luvun alussa.
– Olin parikymppinen, kun riitelimme silloisen poikaystävän kanssa baarissa. Koska olen tempperamenttinen, lähdin baarista yön selkään ja painelin pitkin katuja. Minulla ei edes ollut vesirajahametta päällä, vaan pitkä napitettava mekko.
– Huomasin jossain vaiheessa, että minua rupesi kiertämään auto, josta hyppäsi ulos neljä miestä, jotka hyökkäsivät kimppuuni. Siinä meni puhelimet ja laukut rikki, kun pistin vastaan. Luojan kiitos pimeälle kujalle eksyi muukin autoilija, joka sai miehet pakenemaan.
Tapahtuneen jälkeen Marika mietti, tekikö hän jotain väärin tai oliko pukeutunut liian näyttävästi. Hän päätti mennä seuraavana päivänä poliisilaitokselle tekemään ilmoituksen tapahtuneesta.
Poliisien reaktio tuli hänelle täysin yllätyksenä.
– Poliisien vastaus oli, että olin aiheuttanut sen itse. Koska miehet eivät saaneet minulle mitään tehtyä, heitä ei ruveta edes etsimään. Se oli minulle aikamoinen sokki, ettei heitä rankaista mitenkään, vaikka olivat käyneet päälleni.
Hän onnistui tunnistamaan yhden miehistä, joka käveli häntä myöhemmin useita kertoja kaupungilla vastaan. Vaikka hän selvisi tilanteesta täpärästi, joutui toinen nainen kaveriporukan uhriksi.
– Ei mennyt valehtelematta kuin kaksi kuukautta, kun sama kaveriporukka raiskasi yhden opiskelijatytön.
Lue myös:
Marika Fingerroos poseeraa polvillaan nurmikolla – huh, mikä uimapuku!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle