Edesmenneen hiihtäjälegenda Mika Myllylän tytär Olivia Myllylä avautuu sosiaalisessa mediassa kamppailevansa yksinäisyyden kanssa.

– Mun on äärettömän vaikea iloita muiden puolesta siitä, että muilla on niitä tyyppejä keiden kanssa hengailla. Voisin sanoa, että oon jopa katkeroitunut siitä, että toisilla on asiat niin hyvin, että yksinäisyys on heille vieras käsite, mallinakin mainetta niittänyt Olivia kirjoittaa.

Hän on julkaissut kuvan itsestään, jossa nauttii aurinkoisesta päivästä mitä luultavimmin ilman seuraa.

– Tämmösinä päivinä yksinäisyys tuntuu tavallista pahemmalta. Tämmösinä päivinä se saa ihan liian voimakkaan otteen itsestä ja tuntuu, että on ikään kuin tuomittu siihen yksinäisyyteen. Kun elämä on riepotellut jo muutenkin ihan tarpeeksi, tulee olo, että enkö oikeasti enempää ole elämältä ansainnut? Olivia kirjoittaa.

Hän haluaa muistuttaa, ettei sosiaalinen media vastaa todellisuutta.

– Siksipä muistutan somen raadollisuudesta siinäkin mielessä, että toiset on pahoillaan siitä, kun toiset lätkii netin täyteen kuvia terasseilta ja biitsiltä pitämässä hauskaa. Some ei ole todellisuutta. Kaikki sen takana tapahtuva on, Olivia kirjoittaa ja jatkaa:

– Myös osa niistä, jotka siellä terassipödän ääressä kippistelee, voi kokea yksinäisyyttä. Vaikka se ei tällä hetkellä lohduta, se on fakta. Munkaan ei ole hetkeen tarvinnut tuntee näitä tunteita, mutta jälleen sekin päivä koitti.

Kärsii sosiaalisesta ahdistuksesta

Olivia Myllylä kertoi viime kesänä Iltalehdelle kärsivänsä sosiaalisesta ahdistuksesta.

– On vaikea mennä kauppaan, pelkään arvostelua, että joku katsoo pahasti, mitä oikein ostan. En tiedä, mistä tämä kumpuaa. Ahdistaa vain paljon. Se pelottaa itseänikin, kun minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia, Olivia kertoo lehdelle.

Hän myös myönsi, ettei hänellä ole kotipaikkakunnalla Kokkolassa yhtään ystävää.

Lue myös:

Sometähti Mailis Penttilä ja miljonääri-Pekka saivat tyttövauvan – katso suloinen kuva!

Mailis Penttilä häikäisee upeissa uimapukukuvissa – sai esikoisensa vain kuukausi sitten