Sanni ja mallikaunotar suuteloivat festareilla – katso kuumat kuvat!
Laulaja Sanni, oikealta nimeltään Sanni Kurkisuo, nähtiin läheisissä tunnelmissa tv:stä ja mallin töistä tutun Vera Ignatiuksen kanssa.
Kaksikko bongattiin lauantaina 25. heinäkuuta Espoon Viinijuhlilla. Viikonlopun vaihteleva sää ei näyttänyt haittaavan heidän menoaan, vaan Sanni ja Vera viettivät iltaa festivaalitunnelmissa yhdessä.
Katso kuvat!
Jo aiemminkin toisiinsa yhdistetty pari kiinnitti Seiskan lukijan huomion hämärtyvässä kesäillassa.
– He tulivat niin sanotusti normaalilta festarialueelta vip-puolelle naamakertoimella.
– En nähnyt heillä tai seurueellaan mitään passeja, mutta heillä ei ollut ongelmia vippiin pääsyssä, silminnäkijä paljastaa illan kulusta.
Sannin ja Veran seurassa oli myös muita ihmisiä, mutta silminnäkijän mukaan kukaan heistä ei vaikuttanut olevan tunnettu julkisuudenhenkilö.
Sanni ei peittänyt kasvojaan hupulla eikä vaikuttanut muutenkaan välttelevän huomiota. Kaksikko liikkui tapahtuma-alueella rennosti ja avoimesti.
– Eivät he piilotelleet mitään, vaan olivat avoimesti siellä yhdessä ja lähtivät käsi kädessä kävelemään.
– Hyväntuulinen Sanni otti ihmisten kanssa joitain yhteiskuvia, mutta pääsääntöisesti he saivat olla rauhassa.
Suudelmat herättivät huomion jo keväällä
Seiska kertoi Sannin ja Veran väleistä ensimmäisen kerran maaliskuussa 2026. Tuolloin heidät nähtiin suutelemassa helsinkiläisessä Rymy-Eetu-baarissa.
Sen jälkeen kaksikko on bongattu toistuvasti yhdessä, etenkin kesän aikana.
Vera tuli yleisölle tutuksi Love Island Suomi -ohjelmasta. Hän osallistui ohjelman viidennelle tuotantokaudelle vuonna 2025 ja on tehnyt töitä myös mallina.
Lähde: Seiska
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman