Mikael Gabriel tekee paluun – esiintyy uudella kappaleella ja bändillä UMK-finaalissa
Räppäri Mikael Gabriel, 30, on ollut tauolla lähes koko viime vuoden. Nyt hän tekee paluun keikkalavoille ja esiintyy ensimmäisen kerran taukonsa jälkeen UMK-finaalissa lauantaina 7. maaliskuuta. Suorassa lähetyksessä valitaan Suomen euroviisuedustaja.
Mikael Gabriel esittää ohjelmassa samana päivänä julkaistavan uuden Löytäjä saa pitää -singlensä ensimmäistä kertaa.
– UMK tulee olemaan erityinen. Show tulee olemaan jotain mitä en oo koskaan aikaisemmin päässyt tekemään. Oon aina ollut visuaalinen ja panostanut siihen puoleen myös musiikissani, mutta tämän kanssa sukelletaan aivan uuteen maailmaan. UMK-show tulee olemaan pysäyttävä ja todella pieteetillä rakennettu huikean työryhmän kanssa, mies kertoo tiedotteessa.
Lisäksi Mikael Gabriel esittelee UMK:ssa uuden bändinsä, jonka kanssa hän lähtee keikkailemaan kesäkuussa.
– Loma kaikesta on tehnyt mulle hyvää. Elämä tuntuu erilaiselta nyt, kun on saanut kunnolla levättyä. Uus musiikki alkoi syntyä ihan itsestään ja sen tekeminen on tuntunut todella hyvältä, räppäri jatkaa.
Mikael Gabriel on julkaissut ikäänsä nähden pitkän uransa aikana viisi menestyksekästä albumia ja useita hittisinglejä, kuten Kipua, Älä herätä mua unesta ja Riippumatto.
Lue myös: Mikael Grabiel palasi ryminällä Instagramiin – välttelee Japanissa koronavirusta kasvosuojaimen kanssa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!