Mikko Koivu teki Helanasta rikosilmoituksen – Helena avautuu tilanteesta
Helena Koivu on palannut Suomesta takaisin Yhdysvaltoihin.
Mikon ja Helenan erodraamaa on puitu mediassa tiiviisti. Nyt Helena on rikkonut sometauon ja avautuu tilanteestaan Instagramissa.
– Olen Yhdysvalloissa. Saavuin tänne viime viikonloppuna. Minun piti palata hoitaakseni joitakin hyvin tärkeitä asioita, ja meillä on myös tulossa oikeuden kuuleminen. Oli tosi vaikeaa lähteä taas, perhettään Helena kertoo Instagramissa.
Hän muutti toukokuussa Turkuun hänen Mikko Koivun puoliksi omistamalle merenrantakiinteistölle. Välit kuitenkin kiristyivät, sillä hän asui tontilla samaan aikaan kuin Mikko ja tämän uusi rakas.
Helena sanoo haluavansa selventää joitakin asioita, kuten oikeuden papereissa olevia epäkohtia ja hänestä kerrottuja valheita. Hän kertoo, ettei ole saanut kaikkia niitä rahoja ex-aviomieheltään, mitä oikeuden päätöksessä kerrotaan.
– Se on taas vain sitä, että toisella on enemmän rahaa ja lakimiehiä. Luodaan ne tilanteet minua vastaan ja saadaan ne kuulostamaan siltä, että minä olen tehnyt jotain väärää ja olen ollut se ”paha” tai rahan perässä.
Helenan mukaan hänet on yritetty murtaa esimerkiksi viemällä hänen kotinsa, autonsa ja viisuminsa. Häntä on uhattu jopa vankilalla. Viime viikolla hän joutui poliisin kuulusteluun, sillä hänestä oli tehty rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta ja varkaudesta.
– Minun rikosilmoituksiani ei edes oteta mihinkään harkintaan tai tutkintaan. Olen siis varastanut omasta kodistani ja rikkonut hänen kotirauhaansa nyt sitten.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Asiantuntija teilaa Meghanin kauneusvinkin – varoittaa katsojia
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero

- Prinsessa Catherine kertoi eronneensa prinssi Williamista – William dumppasi puhelimitse
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Sara Sieppi esittelee ökytuotteitaan – ”Välttämättömyyksiä”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Asiantuntija teilaa Meghanin kauneusvinkin – varoittaa katsojia
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”