Salatut elämät -sarjasta koko Suomelle alunperin tunnetuksi tullut näyttelijä ja yrittäjä Mikko Parikka juontaa huippusuositun Bachelor Suomi -deittailuohjelman tuoreen kauden.

Parikka paljastaa olevansa suuri Bachelor-fani, joten kyseisen juontajapestin nappaaminen oli hänelle unelmien täyttymys.

– Tuntuu todella upealta, että sain mahdollisuuden näin fanin ominaisuudessa tehdä ohjelmaa. Samalla pääsin haastamaan itseäni ammatillisesti täysin uudella tavalla, Parikka kertoo innostuneena Metropolille Bachelorin pressitilaisuudessa.

– Bachelor on hieno ohjelma, jossa etsitään rakkautta tositarkoituksella. Jos olisin sinkku, voisin ehdottomasti kuvitella osallistuvani ohjelmaan. Olisi mahtavaa saada näin upeissa puitteissa tutustua avoimesti uusiin ihmisiin, hän jatkaa.

Parikka kehuu Bachelorin tiimiä ”todella osaavaksi ja ammattitaitoiseksi”.

– Parasta oli ohjelman kokonaisuus – se, että pääsin ihan koekuvausprosessista lähtien näkemään kaiken läheltä, valmiita jaksoja myöten. Bachelorin tuotantoryhmä on tehnyt lujasti duunia sen eteen, että tuoreesta kaudesta tuli niin hyvä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Mikko Parikka poseeraa Bachelorin, Timo Harveyn kanssa. Kuva: AOP

Parikka itse löysi elämänsä rakkauden vuonna 2009, kun hän alkoi seurustelemaan Salkkarit-kollegansa Sara Parikan kanssa. Naimisiin pariskunta meni vuonna 2014, ja heillä on vuosina 2014, 2015 ja 2020 syntyneet tyttäret.

Parikan mukaan perheen arki on hyvin tavallista ja rauhallista. Hänelle rakkauden osoittaminen vaimolle ja lapsille tuntuu luonnolliselta, ja hän pyrkii tekemään sitä aina kuin mahdollista.

– Sanon vaimolleni ja tyttärilleni joka päivä, että rakastan heitä. Rakkaus on paras asia elämässä. Se kulkee aina mukana, Parikka kuvailee hymyillen.

– Elämme pikkulapsiarkea, joten sisällytämme Saran kanssa suhteeseemme paljon arjen romantiikkaa. Esimerkiksi eilen annoin vaimoni nukkua vähän pidempään, kun itse hoidin aamupalavuoron.

Sekä Mikko että Sara olivat hyvin nuoria – Sara 18- ja Mikko 20-vuotias -, kun he kohtasivat toisensa. Julkisuus on seurannut pariskuntaa suhteen alusta asti, mutta se ei Mikkoa häiritse.

– Lähinnä koen rikkautena sen, että me molemmat tiedämme, millaista on tehdä töitä julkisuudessa. Ymmärrämme hyvin toisiamme, eikä meidän tarvitse selittää kaikkia juttuja auki. Tilanne olisi eri, jos toinen ei olisi aikaisemmin ollut julkisuuden kanssa missään tekemisissä.

– Meidän parisuhdettamme ei ole mediassa kovin paljoa käsitelty. Olemme saaneet olla aika rauhassa. Tähän vaikuttaa toki se, että me emme hirveästi tuolla missään mitään sählää. Ei meistä oikein saa otsikoita revittyä, Parikka naurahtaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Parikka iloitsee siitä, että heillä on Saran kanssa niin samanlaiset arvot ja ajatukset. Tämä seikka on suorastaan yllättänyt miehen.

– Meillä osuu todella hyvin yhteen se, mitä haluamme elämältä. Eihän sitä silloin tiennyt, kun me parikymppisinä tapasimme. Tässä matkan varrella vain kävi aikamoinen tsägä, hän tokaisee onnellisena.

– Rauhallinen elämä ei ole ollut mitenkään tietoinen valinta. Se on vain se miten minä ja me molemmat tykkäämme olla.

Tasapainoisuudesta kertoo myös se, ettei Mikko juo alkoholia lähes lainkaan. Hän sanoo tehneensä vuonna 2013 ystäviensä, jääkiekkoilija Siim Liivikin ja Juho Kuntun kanssa vedonlyönnin, jossa kaikkien tulee olla tipattomalla kuuden kuukauden ajan.

– Minä olin ainut, joka siihen pystyi. Edelleen odotan voittorahoja, Parikka toteaa nauraen.

– En tänä päivänä juurikaan käytä alkoholia. En edes muista milloin viimeksi olisin juonut. Saatoin ehkä ottaa jouluna yhden oluen. Kuten näkee, elämämme on hirveän hurjaa, hän jatkaa pilke silmäkulmassa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Parikka näytteli Salatuissa elämissä yhteensä 11 vuoden ajan. Vuoden 2020 lokakuussa hän ilmoitti lopettavansa sarjassa ja jäävänsä isyyslomalle pienen tyttärensä kanssa.

– Vanhempainvapaata voin suositella kaikille, jos sellaiseen vain on mahdollisuus. Tämä oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Olen huomannut, että isyyslomalla suhde vauvaan kehittyy todella läheiseksi. Vauvavuosi menee nopeasti, joten siinä kannattaa olla täysillä läsnä.

Vaikka isyys onkin ollut Parikalle ”paras asia elämässä” ja positiivisella tavalla mullistanut kaiken, muistelee hän silti Salkkarit-vuosiaan haikeudella.

– Totta kai minulla on ikävä meidän Salkkarit-työyhteisöä. Se oli minulle kuin toinen perhe.

– Tällä hetkellä en harkitse paluuta sarjaan, mutta en koskaan halua sanoa ”en koskaan”. Salkkarit oli maailman paras työpaikka, joten minun on todella vaikea sanoa, etten ikinä menisi sinne takaisin. Minulla on Salkkareista pelkkää hyvää sanottavaa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Lue myös:

Tässä on Suomen uusi Bachelor – ohjelmassa nähdään kaikkien aikojen jännittävin käänne!

Salkkarit-tähti Mikko Parikka julkaisi vauvakuvansa syntymäpäivän kunniaksi – ”Päivääkään et ole vanhentunut!”