Minttu Kaulanen hankki kaksi hevosta, vaikka kärsii ratsastuspelosta – napautti arvostelijoita: ”Tuntuu herättävän närkästystä”
Äkäslompolossa sijaitsevan Jounin kaupan kauppiaanrouvana tunnettu Michele “Minttu“ Murphy-Kaulanen omistaa kaksi hevosta, mutta kärsii myös ratsastuspelosta. Minttu julkaisi Instagram-tilillään pitkän kirjoituksen asiasta ja kritisoi samalla arvostelijoitaan.
– Omistan nyt kaksi hevosta. Se tuntuu herättävän hirveästi närkästystä ihmisissä, jotka eivät kuitenkaan ole millään lailla osallisena minun tai hevosteni elämään, Minttu avautuu ja kertoo kustantavansa eläimet ja niiden kulut omasta pussistaan.
-Silti jengi jaksaa urputtaa, ihmetellä ja päivitellä vaikka heidän lompsastaan ei jeniäkään siihen liiku.
Mintun hevoset asuvat niille tutulla tallilla taitavien ratsastajien, valmentajien ja hevosystäviensä ympäröiminä.
– Nämä hevoset on meidän koko perheelle supertärkeitä, ei vain mulle. Olen onnekkaassa asemassa, että me asutaan tallilla, jossa on kärsivällisyyttä mun kanssa työstää tätä ratsastuspelkoa.
– Ratsastuspelko ei tee musta yhtään huonompaa hevosihmistä, mutta se tekee musta erittäin itsevarman maastakäsittelijän ja kuuntelijan. Älkää antako pelkojen rajoittaa. Mutta ennen kaikkea älkää antako pahansuopaisten ihmisten määrittää mikä on oikein tai väärin just sulle. Sun elämä. Sun säännöt, Minttu pamauttaa lopuksi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Huh! Minttu Kaulanen täräytti someen hekumallisen kuuman kuvan: ”Tissit voivat auttaa silloin tällöin…” Katso kuva! Minttu Kaulasen toppa-asu kerää ihasteluja somessa: ”Ihana kasari muidu!”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun