Miss Suomi Essi Unkuri ja Viljami-rakas poseeraavat intiimeissä lomakuvissa: ”Lähdimme lataamaan akkuja”
Miss Suomi Essi Unkurin alkuvuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Essi palasi juuri ennen joulua takaisin Suomeen Israelista, missä hän osallistui Miss Universum -kilpailuun. Koronarajoitusten takia hallitsevan Miss Suomen työsuunnitelmat ovat kuitenkin menneet useita kertoja uusiksi.
– Toivon, että pääsisin pian tekemään taas normaalisti edustustöitä messuilla ja ihmisten parissa, Essi kertoo Miss Suomi organisaation tiedotteessa.
– Olen käynyt myös keskusteluita useisiin tv-ohjelmiin liittyen, joten nähtäväksi jää, missä kaikkialla minut nähdään vuoden 2022 aikana. Minua kiinnostaa jatkossa tehdä töitä juontajana kameran edessä.
Essi kertoo, että jatkossa häntä kiinnostaa tehdä töitä juontajana kameran edessä. Hän myös paljastaa yllättäen, että on jo päässyt toteuttamaan haaveitaan näyttelijänä.
– Viime vuonna tein pienen roolin näyttelijänä tunnetussa tv-sarjassa, joka nähdään myöhemmin tänä vuonna. Lisäksi kuvasin peräti kaksi elokuvaa, jotka tulevat ensi-iltaan myöhemmin tänä vuonna. Toivon, että siltäkin saralta poikii lisää töitä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Heti vuoden vaihtumisen jälkeen Essi suuntasi lomalle Dubaihin yhdessä avopuolisonsa Viljami Harjuniemen kanssa. Pari nautti yhteisestä ajasta rannalla makoillen ja toistensa seurasta nauttien.
– Lähdimme lataamaan akkuja, sillä viime vuosi oli varsin hektinen. Viime vuonna emme ehtineet viettämään myöskään niin paljoa aikaa yhdessä, kuin olisimme halunneet, niin loma tuli siinäkin mielessä tarpeeseen, Essi kertoo.
Dubaissa Essi pääsi myös totetuttamaan haaveensa kuvauksista aavikolla, kun kuvaaja Ellina Noronen ikuisti hallisevan Miss Suomen upeisiin kuviin.

Kuvat: Ellina Noronen
Asut: Dila Dress
Lue myös:
Essi Unkuri julkaisi surullisen päivityksen: ”Eilen syttyi taivaalle uusi tähti”
Miss Suomi Essi Unkuri edusti muotiluomuksessa ensi-iltajuhlissa – katso kuva!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu