Miss Suomi -kohu kerää kierroksia – Shirly Karviselta suoraa puhetta
Miss Suomen kruunu vaihtoi päätä torstaina, kun organisaatio otti tittelin ja kruunun pois Sarah Dzafcelta.
Uudeksi missiksi kruunattiin 1. perintöprinsessa Tara Lehtonen.
Kohu juontaa juurensa netissä levinneeseen rasistiseksi tulkittuun kuvaan, jossa Sarah venyttää silmiään.
Kuvan yhteyteen oli kirjoitettu ”kiinalaisenkaa syömäs”.
Sarah kommentoi aluksi kohua kertoen, että hänen ilmeensä johtui ”kovasta päänsärystä ja silmäkivuista”.
Myöhemmin Sarah kuitenkin kuittaili ylimieliseentyyliin häntä kritisoineille somessa.
– Jengi heittaa, meanwhile mä Finnairin business-luokassa, Sarah kirjoitti kuvansa yhteyteen.
Päätös vaihtaa missiä on jakanut suomalaisten mielipiteitä jyrkästi.
Esimerkiksi kiinteistökuningatar Kaisa Liski totesi somessa muun muassa ”koko helvetin maan olevan yhtä saatanan mielensäpahoittajaa”.
Nyt somessa kohuun on ottanut kantaa entinen Miss Suomi, Shirly Karvinen, joka on itse puoliksi kiinalainen ja puoliksi suomalainen.
Shirly on jakanut Instagramissa kuvakollaasin, jonka yhteyteen hän on lisännyt ajatuksiaan.
– Alkuun ajattelin, etten halua puuttua koko asiaan. Lopulta tajusin, että mitä järkeä on olla platformi, jos sitä ei käytä tärkeän asian äärellä, Shirly kirjoittaa tekstiosioon.
Shirly kertoo ihmetelleensä, miksei asia herättänyt hänessä kovin suurta reaktiota.
– Huomasin jopa miettiväni, että miksi ihmiset, keitä asia ei edes kosketa, puhuvat siitä.
Hän kertoo jopa vastustaneensa ajatusta kommentoida, vaikka kommenttia pyydettiinkin.
– Kunnes mä tajusin, että mulle rasistiset heitot ja vitsit ovat olleet normaalia koko elämän. Hiljentyminen ja asian väistäminen on opittu reaktio sekä puolustusmekanismi, Karvinen kirjoittaa.
– Mulle on myös venytetty silmiä pilkkana, mua on haukuttu ja alennettu mun kiinalaisen taustan takia.
Missikilpailun jälkeenkin Shirly sai kuulla ikäviä kommentteja.
– Vielä tänä päivänä rasistisia solvauksia löytyy dm-laatikosta säännöllisesti, Shirly viittaa saamiinsa asiattomiin viesteihin Instagramissa.
Hän kuvaa koko jupakkaa ”sirkukseksi”.
– Ihmisten empatiakyvyttömyys ja reflektion puute on musta todella surullista.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”