Kuva: Instagram, anniinamarjamaki
MTV: Ensitreffit -parin rakkaus kukoistaa – Ville ja Anniina tekivät ison ratkaisun
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa viime kaudella avioituneet Ville ja Anniina vierailivat MTV3-kanavan Uutisaamu -ohjelmassa ja kertoivat uusista suunnitelmistaan. Onnellinen pari on ollut naimisissa reilun vuoden, ja Ville myöntää koko elämän menneen uusiksi.
– Mulla on koko elämä mennyt uusiksi. Oon muuttanut Loimaalle ja tietysti on tullut uusi daami elämään, niin onhan siinä aika paljon tapahtunut, Ville kertaa tuntojaan kuluneesta vuodesta.
Anniina ja Ville suunnittelevat parhaillaan omaa taloa ja raivaavat tonttia sitä varten. Rohkea pari on päättänyt myös järjestää toiset häät.
– Ajateltiin pitää toiset häät, joihin pääsemme kutsumaan kaikki läheiset ihmiset. Vuosi sitten paikalla oli vain tosi pieni osa meidän läheisistä, Anniina kertoo.
– Kirkko on jo varattu, hääpaikkaa etsitään ja teemaa mietitään, Ville komppaa puolisoaan.
Koko kansan suosikkipari paljastaa suostuneensa mukaan myös Tuttu Juttu Show -parisuhdevisailuun.
– Ollaan tunnettu vasta reilu vuosi. Se on kuitenkin aika lyhyt aika suhteessa. Mielenkiintoista lähteä testaamaan, että mitäs siitä toisesta oikeasti tietää, Ville nauraa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. Ensitreffit alttarilla -ohjelman seitsemäs kausi alkaa 1. syyskuuta klo 21 MTV3 -kanavalla. Asiantuntijoina ohjelmassa toimivat seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Elina Tanskanen, parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow sekä pappi ja kirkkoherra Kari Kanala.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”