Kuva: Instagram, heidijnieminen
MTV: Heidi Nieminen avautuu väleistään ex-mieheensä – ”Hoidamme yhdessä näitä vanhemmuusasioita”
Toni Niemisen ex-vaimo toivoo lapsilleen mahdollisimman tasapainoista elämää.
Heidi Nieminen ja entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen erosivat alkuvuodesta. Heidi myönsi tuolloin eron syynä olleen Tonin uusi parisuhde Oululaisen Anskun kanssa.
Nyt Toni on eronnut myös Anskusta. Mies on muuttanut vastikään Vihtiin jossa hoitaa ainakin kesän ajan yleismiehen virkaa teemapuisto PuuhaParkissa.
Heidi kertoo MTV:lle olevansa väleissä Tonin kanssa. Heitä yhdistää edelleen kahden pienen lapsen vanhemmuus.
– Kyllä me yhdessä hoidamme näitä vanhemmuusasioita. Haluamme, että lapset saisivat mahdollisimman tasapainoisen elämän. He ovat täysin syyttömiä aikuisten välisiin asioihin, Heidi kertoo MTV:lle.
Kiireinen kevät
Heidi työskentelee terveydenhoitajana ja tekee lyhennettyä työviikkoa jotta voi viettää aikaa myös lastensa kanssa. Heidillä ja Tonilla on yhteiset lapset Topias ja Elsa. Heidillä on lisäksi kaksi tytärtä aiemmista suhteistaan.
Heidi kertoo kevään olleen kiireinen. Lapset kävivät koronakriisin vuoksi kotikoulua ja mummolaan ei voinut mennä.
– Lapsilla meni kuitenkin kaikesta huolimatta koulu hyvin ja he saivat hyvät todistukset. Olen tyytyväinen elämääni, ei ole valittamista. Olemme saaneet pysyä terveinäkin, hän jatkaa.
Heidi on päättänyt myös vierailla silloin tällöin Tonin luona Vihdissä jotta lapset näkevät isäänsä.
– Välillä käydään siellä jos sattuu, että minulla on pidempiä pätkiä vapaana. Kyllä Tonikin jossain vaiheessa saattaa tulla käymään Oulussa.
Toni julkaisikin torstaina Instagram-tilillään kuvan, jossa mäkikotkan suloinen Topias-poika kokeilee taitojaan nyrkkeilykehässä isänsä työpaikalla.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. Lue myös Tonin muutosta ja uudesta työstä. Lähde: MTV
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin